Hugon hoitopäiväkirja

Tänne sitten Hugon hoitajat raapustelevat.

Kohtaaminen 1.hoitotarina

PRIINNGG! Heräsin herätyskellon tuttuun ärsyttävään pirinään. Raotin hieman silmiäni mutta painoin ne saman tien kiinni huomattuani kuinka kirkasta huoneessa oli, voi hiivatti kuinka vihasinkaan aurinkoa aamuisin. Yhtäkkiä kuitenkin reväytin silmäni auki ja kiljaisin ”Burmano Hugou!” Ponkaisin kiireesti ylös sängystäni ja kiskoin vaatteet ylleni, hetkeä myöhemmin olin myös vetäissyt vaaleat hiukseni ponnarille ja olin parasta aikaa rymistelemässä alakertaan. ”Huomenta, minne olet menossa?” Äiti hihkaisi olohuoneesta. ”Huomenta, tallille senkin ääliö, etkö muista kun kerroin Hugosta?” Äyskäisin äidille tuttuun tapaani. ”Ainiin, anteeksi.” Tämä mumisi ärsyyntyneenä syventyen samalla sanomalehden lukemiseen. Minä söin nopeasti aamupalan ja kävin sen jälkeen hakemassa loput ratsastuskamppeet yläkerrasta. Sulloin jalkani saappaisiin ja lähdin ovet paukkuen innoissani tallille.

Vain viittä minuuttia myöhemmin pyöräilin Ratsastustalli-Sueno-tienviitan ohitse, tällä kohtaa maisemat alkoivat muuttua asfaltti tiestä paljon kotoisammaksi hiekkatieksi. Tien vasemmalla puolella oli suuri vihreä laidun, kun taas tien oikeaa laitaa rajasi pimeä ja jotenkin niin salaperäinen metsikkö. Unohduin hetkeksi katselemaan metsikköä ja ajoinkin sen takia melkein ojaan, jyrkän mutkan takia. Viime hetkellä onnistuin kuitenkin hidastamaan ja kääntymään, välttäen samalla epämiellyttävän muta kylvyn. Ensi kerralla muistaisin kyllä tuon saakelin mutkan! Jupisin ääneen, samalla kun saavuin tallin pihalle. Hyppäsin alas pyörän selästä ja pysähdyin hetkeksi katselemaan paikkaa. Sueno näytti minusta upealta valkoisine talleineen ja päärakennuksineen. Puinen talli oli vanhan mutta todella hyvä kuntoisen näköinen, englantilaisten boxien yläovet liehuivat avoimina ja muutamat hevoset kurkistelivatkin suurista karsinoistaan tallinpihalle. Tallin takana oli laitumia silmän kantamattomiin ja oikealla puolen melkein tallin kyljessä oli valkoaitainen ratsastuskenttä. Lähdin taluttamaan pyörääni tallin päätyä kohden ja siinä samassa olin melkein lentää nurin erään koholla olevan mukulakiven takia. Katsoin kiveä hetken murhaavasti ja vasta sen jälkeen parkkeerasin pyöräni tallin seinää vasten.

Juuri silloin kuulin kavioiden kopinaa mukulakivetyksellä. Käännähdin kiireesti toisin päin, ja huomasin punatukkaisen naisen taluttavan ilkikurisen näköistä punaruunikkoa poniruunaa. ”Hei.” Tämä tervehti minua ystävällisesti. ”Hei.” vastasin vielä hieman epävarmasti. ”Oletko sinä Janika, Hugon uusi hoitaja?” Arviolta parikymppinen punapää kysäisi iloisesti. ”Joo, sepä juuri.” Vastasin jo hieman varmemmin. ”Minä olen Jade tallin toinen omistaja ja tässä on Hugo.” Jade selitti ja pysäytti ruunan eteeni. Katselin hetken pienehköä risteytysponia hymyissä suin ennen kuin Jade pääsi taas ääneen. ”Tämä on sitten aika energinen veitikka, mutta sinähän kerroit silloin aikaisemmin puhelimessa että olet aika kokenut. Luulenpa että pärjäät oikein hyvin tämän riiviön kanssa.” Nyökkäsin ja lähdin seuraamaan Jadea, joka talutti Hugoa edeltä karsinaan. Ruuna steppasi hieman paikoillaan, mutta pysyi hyvin Jadella hallinnassa. Vaikka voisin sanoakin aika varmaksi että Jade oli kokenut hevosten kanssa jo vaikka ja mitä. Jade talutti ruunan varmoin ottein kolmanneksi viimeiseen karsinaan, päästi Hugon irti ja salpasi oven huolella. ”Minulle tuli mieleen, että kun Hugoa ei ole liikutettu vielä lainkaan sen tulon jälkeen, että sinähän voisit käydä sillä maastossa.” Katsoin naista hieman epävarmasti ja aloitin. ”Empä oikein tiedä, haluaisin ensin tutustua siihen kunnolla. Vaikka mikäs siinä, maastoiluhan on ihanaa.” Jade suli kauniiseen hymyyn ja jatkoi rohkaisevasti. ”Hugolta on pakko saada ylimääräiset energiat pian pois tai se hajottaa koko paikan.” Jade viittasi ruunaa joka paukautti närkästyneenä karsinansa ovea jo toistamiseen. ”No niin kait sitten.” Hymähdin Jadelle alentuvasti. ”Voin näyttää sinulle mitä varusteita voit lainata.” Jade selitti topakasti ja lähti kuljettamaan minua arvatenkin satulahuonetta kohti. Satulahuone oli kolmen karsinan päässä Hugosta. Satulahuone oli muiden tallin tilojen tavoin suuri ja valoisa, hyvässä järjestyksessä ja puhtaana. ”Tätä satulaa voit käyttää” Jade ohjeisti ” Ja näitä suitsia” Jade viittasi ruskeisiin nahka suitsiin joissa oli hopeiset olympia-kuolaimet. ”Selvä, entä Hugon harjat?” Kysäisin vielä. ”Tässä.” Jade ojensi minulle harjasangon, jossa luki suurin mustin tikku kirjaimin HUGO. Vilkaisin sankoon ja huomasin että siellä oli harjojen ja kaviokoukun lisäksi myös kaksi pinteliä ja pintelipatjaa. ”Ainiin ja Hugolle tulee etusiin pintelit aina:” Jade lisäsi vielä hymyillen kun huomasi kysyvän ilmeeni. ”Lähdenkö minä maastoon yksin, vai tuleeko joku mukaani?” Jade mietti hetken mutta puisti sitten päätään. ”Minulla ja Jasminilla ei ole aikaa, eikä muita hoitajia ole vielä tullut, mutta ota kännykkä mukaan ja pysy polulla.” Olin kuullut nämä varoittavat sanat niin monta kertaa ennenkin etten jaksanut enää muuta kuin nyökätä. ”No etköhän sinä pärjää, kysy jos tarvitset apua tai jotain, minun on lähdettävä tekemään Jasminin kanssa uusia aitoja.”

Tämän sanottuaan Jade oli lähtenyt nopeasti paikalta, joten nyt minä seisoin yksin satulahuoneessa. Vilkaisin vielä kerran ympärilleni ja lähdin sitten Hugon luokse. Ruuna kurkistelikin jo karsinastaan hivenen tylsistyneen näköisenä, ikään kuin hän kaipaisi hieman ÄKSÖNIÄ (: ”NO hei Hugo.” Tervehdin ruunaa vasta nyt kunnolla. Ruunikko hörähti matalasti ja heilautti päätään saadakseen hieman huomiota. Vasta nyt tuuhean mustan harjan alta paljastui pieni valkea tähti, ojensin käteni Hugon haisteltavaksi ja silitin sitten sen päätä, aina tähdestä pieneen turpa pilkkuun saakka. ”olet kyllä kieltämättä komea poika” mumisin ruunan korvaan lempeästi. Avasin karsinan salvan ja pujahdin nopeasti sisälle. Kliksautin riimunnarun lukon kiinni Hugon riimuun ja solmin ruunan tukevasti kinnii seinässä roikkuvaan koukkuun. Nappasin harjasangosta käteeni pölärin ja piikkisuan ja aloin harjata ponia pitkin varmoin vedoin. Silmäilin karsinaa samalla kun puunasin ponia ja tulin siihen lopputulokseen että harvoilla hevosilla oli näin upeat oltavat kuin Suenon hevosilla. Betonilattiaa peitti paksu olkikerros, juoma-automaatissa oli koko ajan raikasta vettä, ovesta ja ikkunasta tuli sopivasti valoa ja mikä ehkä ihaninta hevoset saattoivat nähdä toisensa. Karsinoiden välissä oli pari valkoista lautaa vaakasuorassa, ja tälläkin hetkellä Hugo katseli naapuriaan lumoutuneena. Kaunis rautias tamma pyöri karsinassaan ja katseli välillä kärsimättömänä ulos. Coco, sehän tamman nimi oli ollut, hymähdin ääneen muistellessani mitä karsinan ovessa oli lukenut. Samaan aikaan Hugolla alkoi loppua mielenkiinto harjauksen suhteen. Ruuna alkoi liikehtiä malttamattoman ja potkaisi kerran seinään. ”Hugo!” Toruin ruunaa ja se lopettikin heti, vaihdoin puolta ja harjasin Hugon huolellisesti loppuun. Pudotin harjat harjasankoon ja etsin kaviokoukun. Putsasin Hugon kaviot yksi kerrallaan ja hetken kuluttua Hugo olikin valmis.

jatkuu-->

Jatkoa--->

Kieritin Hugolle pintelit molempiin etujalkoihin ja varmistin että ne olivat kunnolla kiinni. yhtäkkiä Hugo jännittyi, höristi korviaan ja katsoi ulos. Nousin pystyyn ja huomasin jonkun kävelevän tallinpihalla. Musta tukkainen nainen käveli reipasta tahtia rehuhuoneeseen. Astuin peremmälle Hugon karsinaan jotta minua ei huomattaisi. Jokin naisessa vaikutti niin epäilyttävältä, ehkä hivenen pelottavaltakin. Nainen viipyi rehuhuoneessa vain hetken, jonka jälkeen hän palasi samaa tietä takaisin. Yritin nähdä minne naikkonen käveli mutten pystynyt katsomaan paljastamatta itseäni. Kuka tuo salaperäinen nainen oli ollut?

Hetken pohdittuani, päätin unohtaa naisen ja lähteä vihdoin Hugon kanssa maastoon. Kipaisin hakemassa satulan ja suitset satulahuoneesta, jonka jälkeen ryhdyin satuloimaan ruunaa. Heti kun astuin karsinaan satulan kanssa Hugo painoi korvat tiukasti luimuun ja käänsi takaosansa minua kohti. ”Hugo, mitä sinä oikein meinaat?” Ruuna käänteli korviaan ikään kuin se kuuntelisi mutta pelkäisi silti satulaa aivan liikaa ollakseen nätisti. Kaivoin taskuani hetken ja löysin etsimäni, porkkanan pala kämmenelläni lähestyin Hugoa. Ruuna epäröi mutta väisti minua kun kävelin sen luokse. Tarjosin porkkanan ja Hugo nappasi sen kiitollisena. Ennen kuin poni kerkesi huomatakkaan, olin asettanut satulan sen selkään. Menin toiselle puolelle ja kurotin satulavyön Hugon mahan alta. ruuna painoi korvat tiukasti niskaan kiinni mielenosoituksellisesti ja potkaisi seinää. ”Lopeta.” Näpäytin Hugolle ja laitoin vyön kiinni kaikesta huolimatta.

Hugon suitsimisessa ei ollut muuta ongelmaa kuin ettei ruuna avannut heti suutaan, mutta kun työnsin sormen hammaslomaan, hugo avasi suunsa ja oikein hotkaisi kuolaimet. Asettelin suitset oikein ja kiinnitin soljet. ”Noniin herraseni, taidetaan lähteä.” Höpisin ruunalle samalla kun pistin kypärän päähäni ja laitoin hanskat käsiini. Avasin kasinan oven ja Hugo ryntäsi melkein ulos. Onneksi huomasin sen ajoissa ja ennätin nykäisemään ohjasta hieman. Otin ohjat kunnolla käteeni ja lähdin taluttamaan ponia ulos. Tällä kertaa Hugo ei yrittänytkään rynniä, vaan se käveli nöyrästi mutta reippaasti vierelläni. Vähän matkan päässä tallista pysähdyin, laskin jalustimet ja laitoin ohjat takaisin kaulalle. Pistin jalkani jalustimeen ja ponkaisin selkään nopeasti. Pidensin jalustimia parilla reiällä ja nostin jalkani pois satulasiiven päältä kiristääkseni satulavyötä. Hugo pyörähti pari kertaa ympäri, sillä välin kun kiristin satulavyön. Lopulta otin ohjat kunnolla käteeni ja aloin laittaa ruunaa ruotuun.

Lähdimme käynnissä hiekkatietä metsään päin, alku matka Hugon kanssa oli yhtä tanssimista. Ruuna loikki tien reunasta toiseen ja yritti vähän väliä siirtää raviin. Siitä huomasi kyllä että se oli seissut monta päivää. Metsään päästyämme hugo kuitenkin asettui ja lopetti loikkimisen. ”Hyvä poika.” Kehuin ruunaa heti ja annoin hieman pidempää ohjaa. Hugo käveli reippaasti eteenpäin eikä ihmekyllä säikkynyt oikeastaan mitään. "No Hugo, eiköhän ravata" mutisin ruunalle ja painoin kevyesti pohkeella. Hugo suorastaan ryntäsi eteenpäin, mutta ravi rauhoittui heti muutaman askeleen jälkeen, toki sain silloinkin tehdä pidätteitä. "Sinä et olekkaan mikään pölyisen kentän laiska kiertäjä" naurahdin ääneen samalla kun kevensin ponin reippaan lenokkaassa, mutta samalla niin pehmeän ravin tahdissa.

Muutaman minuutin kuluttua polku alkoi leventyä ja muuttua tasaisemmaksi. Täydellinen laukkapätkä, huokaisin ja samassa muutama kylmä ja suuri vesipisara tipahti taivaalta. "Ei voi olla totta" ärähdin ja katsahdin taivaalle joka oli pimentynyt hetkessä. Vettä tihkutti vain vähäsen, joten en antanut sen häiritä. Annoin Hugolle pienet laukka-avut, joita ruuna tottelikin enemmän kuin innoissaan. Aluksi laukka oli hirvittävää neliä, mutta jo muutaman kymmenen metrin jälkeen sain Hugon hallintaan. Pidätin ruunaa ja nautin sen keinuvasta oikeasta laukasta. Hetken kuluttua laukkapätkä kuitenkin loppuu ja polku muuttuu huonommaksi. Pidätän vastaan hangoittelevan Hugon käyntiin, juuri samaan aikaan kun suuri salama välähtää aivan lähellä. Ei kulu kuin muutama sekunti ennen jyrähdystä, josta tiedän että ukkonen on lähellä. "Hugo, rauhassa, ei hätää." Yritän rauhoitella ruunaa, mutta turhaan.

jatkuu vieläkin kun en kerkee tehä loppuun ;DDD