Fannin hoitopäiväkirja

Tänne sitten Fannin hoitajat kirjoittavat tarinansa

Olin kirjaimellisesti törmännyt ”Sueño-Talli”-kylttiin. Minun oli tarkoitus ylittää tie joten vilkaisin taakseni. En saanut jarruja pohjaan tarpeeksi nopeasti, joten luisuin ojaan. Onneksi oli ollut pitkän aikaa hellettä, joten ojassa ei ollut tippaakaan vettä. Sen sijaan minua pisti sadat ohdakkeet ja yksi nokkonenkin nipisti nilkkaan. Rämmin ähisten ylös ja koitin puristella vaatteistani edes suurimmat piikit. Nokkonen kirveli jalassa ja olin tainnut kolauttaa päänikin. Huojuin kyltin luokse ja nojasin siihen hetken kunnes aivoni olivat palautuneet. Helpotuksekseni tiellä ei kulkenut kymmenen aikaa paljon väkeä. Joku juorumummo olisi voinut luulla minua juopuneeksi, kun hoipertelin kyltin luona. Siitä ei olisi hyvää seurannut jos vanhempani olisivat saaneet kuulla sellaista.
Kun olin levännyt tarpeeksi menin nostamaan pyöräni ojasta. Sen renkaisiin oli tarrautunut oksia, muuten siinä ei ollut naarmuakaan.
Olin juuri polkaisemassa vauhtiin, kun säikähdin toisen kerran.
-Sueño-Talli, sanoin. –Talli, toistin.
Äkkiä naamani ei enää riittänyt hymyyn.
-TALLI! Kiljahdin vielä kerran.
Polkaisin kyltin osoittamaan suuntaan entistä ripeämmin. Oliko täällä talli, oliko? Hoin mielessäni.
Samalla olin vihainen itselleni. En ollut edes vaivautunut etsimään tallia lähipaikoilta sen jälkeen kun olin ratsastanut kerran lähellä olevalla kaupunkitallilla. Siellä oli nokkavia tallityttöjä, äkäisiä hevosia ja liian vaativia ratsastuksenopettajia, jotka eivät hyväksyneet virheitä. Sellainen ei sopinut minulle, vaikka halusinkin kehittyä ja menestyä.
Olin muuttanut tänne huhtikuussa ja mennyt heti tietysti kaupunkitallille ratsastamaan, olin pettynyt niin pahasti, että päätin jättää hevostouhut siihen. Aloitin pyöräilemisen, koska pidin liikunnasta. Olin ratsastanut ennen muuttoa seitsemän vuotta. Minulla oli ollut ylläpitohevonenkin useamman vuoden, mutta sitten meidän oli muutettava isän työn perässä tänne, missä ei ollut mitään minulle läheistä. Miksi en ollut tajunnut, että parin kilometrin päässä olisi unelmien täyttymys! Koko kesä oli jo melkein ohikin. Haaveilin ihanista maastoista kilttien hevosten kanssa… Päätin etten odottaisi suuria, tämäkin voisi olla nirppanokka-paikka.
Horisontissa alkoi näkyä jo valkoista sähkölankaa ja tolppia. Sitten niitä kauan kaivattuja hevosia.
Hidastin yhden laitumen kohdalla. Melkein oli tippalinssissä, en sitten tiennyt oliko vauhti kuivattanut silmiäni vai itkinkö onnesta.
Laitumella nyhti ruohoa viisi hevosta. Ne eivät olleet mitenkään erikoisia eivätkä edes huomanneet tuloani. Jatkoin matkaa ihastellen ympäröiviä laitumia.
Sitten tie alkoi nousta ja kun oikein tähysin saatoin nähdä pöllyävän ratsastuskentän ja vähän tallin kattoa.
Jouduin taluttamaan mäessä vaikka olisin halunnut polkea vinhaa vauhtia suoraan talliin. Kentällä oli kaksi ratsukkoa. Jäin vakoilemaan niitä vähän mäen syrjään. En uskaltanut vain pelmahtaa paikalle.
Toisella ratsastajalla oli mustat hiukset nutturalla niskassa ja toisella vaaleat kiharat tiukalla ponnarilla. Ratsuna musta hiuksisella oli punaruunikko ori, jolla oli hauska merkki päässä. Toinen ratsuista oli tummaruunikko ruuna, senkin päätä koristi iso merkki.
Hivuttauduin vähän lähemmäs. Toinen ratsukko meni pääty-ympyrää ja toinen lähestyi juuri polven korkuista ristikkoa. Esteen vieressä seisoi tomeran mutta ystävällisen näköinen nuori nainen. Hän nojaili tolppaa vasten ja jakeli ohjeita hyppäävälle ratsukolle. Opettajalla oli pitkät punaiset hiukset, joita hän siirteli jatkuvasti pois tieltä.
Kun terästin kuuloani ja menin vähän lähemmäksi saatoin kuulla opettajan neuvoja.
”Pidä kädet vähän alempana. Katse esteen yli, ei esteeseen. Pohkeet! Oikein hyvä! Rapsuta Elmoa, se suoriutui hienosti!”
Kuulosti ainakin mukavalta, tuumin. Seuraavaksi Elmo siirtyi ympyrälle ja toinen ratsukoista lähti hyppyyn. Hevosen karva oli tulipunainen auringossa ja se näytti vähän salamalta kun ori viuhahti ohi reippaassa laukassa.
Jatkoin matkaani taas hieman lähemmäksi. Enää en voisi kääntyä pois, nyt ne huomasivat minut! Menin pieneen paniikkiin ja käteni hikosivat uhkaavasti. Tunsin itseni tungettelevaksi hetken aikaa. Opettaja vilkuili minua sivusilmällä, kun talutin pyöräni tallin nurkalle kentän ohi. Ei kai tässä muukaan auttanut kuin mennä juttelemaan, päätin.
Kävelin kentän laidalle ja istuuduin yhdelle pitkälle penkille. Onneksi minulla oli jenkkihuivi päässä, muuten olisin saanut jo varmaan sata auringonpistosta.
Opettaja nyökkäsi minulle tervehdyksen hymyillen. Hymyilin hänelle takaisin. Minä näytin varmaan pirteältä pikkutytöltä siinä penkillä hymyillessäni. Toivottavasti opettaja ei häiriintynyt tuijottelustani. Hevoset hyppäsivät vielä muutaman kerran molemmista suunnista ja sitten saivat käskyn siirtyä käyntiin. Opettaja marssi kohti kentän aitaa ja minä nousin automaattisesti ylös.
-Moikka! Laitatko tän kepin tohon kippoon, hän kysyi ja ojensi lyhyen esteraipan käteeni.
Portin vieressä oli tötterö josta tuli monta taikasauvaa, eli tutummin raippaa.
-Joo, vastasin ja kuljetin raipan nopeasti tötteröön.
-Mä näin ton kyltin tuolla tiellä ja ajattelin poiketa. Tykkään hoidella hevosia ja tallia, änkytin hädissäni.
-No sehän on kiva! Tarvitsemme aina avuksemme reippaita ja mukavia hoitajia. Muuten meille itsellemme tulisi liikaa hommia emmekä ehtisi pitää tunteja sun muita, opettaja sanoi iloisesti.
Yllätyin kuulemastani ja olin hetken hiljaa.
-No tuota noin, yritin aloittaa.
-Haluaisitko alkaa hoitamaan jotain tallin hevosista? Kuka muuten olet, mistä tulet, ikä ja onko aiempaa kokemusta? Opettaja kyseli nauraen.
-Oi se olisi mahtavaa! Niin olen Civa ja asun ihan parin kilsan päässä siellä Kirstin Kioskin lähellä. Olen 14-vuotta ja olen ratsastanut seitsemän vuotta, vastasin mahdollisimman fiksulta kuulostaen.
-Se on aina plussaa, että on kokemusta, vaikka aloittelijoitakaan ei täällä syrjitä. Olen Jade ja omistan puolet tästä tallista. Toinen omistaja on Jasmin, johon törmäät varmasti tallissa. Hän taitaa putsata juuri karsinoita, Jadeksi esittäytynyt nainen jutteli.
-Okei. Menenkö mä katsomaan talliin vai? Kysyin vieläkin vähän arkaillen.
-Mä voin tulla näyttään sulle paikkoja, kunhan vien ensin tämän tunnin loppuun, Jade lupautui.
Koitin olla aivan neutraali, vaikka sisälläni pursusin suunnatonta iloa ja olisin voinut tehdä kärrynpyöriä.
-Kaartoon ja alas selästä. Kiitti tunnista ja Akun voi pestä sienellä sitten omassa karsinassa, Jade sanoi viimein ja meni avaamaan porttia.
Oppilaat alkoivat juttelemaan ja varasivat heti tunnin seuraavaksi viikoksi.
Kuljin heidän perässä toimistoon, jossa Jade kirjoitti tuntivihkoon uuden ajan tytöille. Näin samalla vähän tallia. Kun tytöt kiirehtivät hoitamaan ratsunsa lopullisesti, Jade tuli esittelemään tallia lähemmin minulle.
Talli oli aika iso ja valoisa, siellä leijaili ihana hevosten tuoksu. Jokaisen karsinan ovessa oli kyltti hevosesta, karsinoita oli yhteensä 15. Viimeisen karsinan vieressä oli ovi, joka johti oritalliin. Se oli aivan kiinni päätallissa, joten periaatteessa ne olivat samaa tallia. Oritalli oli vain eräänlainen siipi tallissa.
Jade näytti myös rehuvaraston ja satula- sekä hoitajienhuoneen. Sitten jatkoimme kulkua ulos. Yksityistalliin ei ollut menemistä turhaan, se olikin sijoitettu vähän syrjänpään, maneesin viereen. Maneesissa oli pieni katsomo ja vähän estetarvikkeita. Siellä ratsastettiin talvella ja sateella.
Kentällä oli suurempi estevarasto ja siinä nyt ei ollut mitään erikoista esiteltävää. Jade kertoi myös että tallin maastoissa olisi kolme maastoesterataa.
Loppuen lopuksi pääsimme katsomaan hevosia. Ne olivat kaikki laitumella. Sain melkein arpoa 31 hevosesta itselleni hoidokin. Se oli Fanni.
Heti kun saavuin sen porukan laitumelle iskin silmäni kauniiseen ponitammaan. Kun tutustuin siihen paremmin, huomasin, että sen luonnekin oli kuin tehty minua varten. Ensin se roikkui porukan hännillä eikä halunnut tupata rapsutuksille. Se kuitenkin eteni pikkuhiljaa ja luotti sen verran minuun, että sain rapsutettua sen harjan juurta ja leperrettyä pari sanaa.
Katsoimme vielä loput hevoset, mutta en saanut mielestäni Fannia.
Jade lupasikin sen minulle hoidokiksi ja saisin vaikka heti hakea sen harjaukseen.
Ennen kuin riensin hakemaan Fannia, kävin juomassa pesuboksin hanasta muutaman hörpyn, etten pyörtyisi kuumuuteen. Minulla oli päällä nätti vihreä toppi ja farkkucaprit, joten päätin, etten yrittäisikään selkään nousua.
Otin riimunnarun Fannin karsinan oven koukusta ja lampsin takaisin laitumelle. Lauma rynnisti jälleen portille. Sukelsin aidan alta laitumen puolelle.
-Fanni tules tänne, houkuttelin.
Kaikki muut tungeksivat lähelläni, mutta Fanni vain käänsi takapuolensa minua kohti epäilevästi. Sen korvat olivat puoli luimussa ja se odotti jännittyneenä, että saisin sen kiinni. Tamma ei lähtenyt karkuun, siirtyi vain pari askelta sivulle kun kliksautin riimunnarun riimuun kiinni.
Fanni vähän steppasi matkalla tallia kohti. Valkoista paalia se vähän säikähti ja yritti riuhtaista itsensä irti.
-Hei älä viitti. Paalit eivät syö hevosia, vaan te syötte niitä, toppuuttelin ja sain kun sainkin Fannin rauhoittumaan.
Talutin sen omaan karsinaan mutkitta ja sidoin kalteriin kiinni.
-Oota tässä niin käyn hakemassa harjoja, myhäilin ja menin varustehuoneeseen.
Siellä minua odottikin Jasmin. Yritin köhiä jotain ”Hei”:n tapaista ja Jasmin vastasi siihen pirteästi.
-Mistä mä saisin harjoja? Kysyin.
-Ota tosta Fannin varusteiden alla olevasta ämpäristä, siellä on ne tärkeimmät, Jasmin opasti.
Olinpa tyhmä, ajattelin ja noukin mukaani koko ämpärin.
Fanni nyki riimunnarua levottomana ja pälyili minua edelleen epäilevästi. Otin kumisuon oikeaan käteen ja pölyharjan vasempaan. Sitten kuljin hevosen läpi hieroen kumisuolla ympyröitä Fannin karvaan ja suoristaen ne perässä pölärillä. Vaihdoin puolta kaulan ali ja jatkoin samaan malliin. Fanni vähän kääntyili ja säikkyi harjaämpäriä, mutta muuten sain sen harjattua täysin ongelmitta. Kaviokoukun nähdessään Fanni alkoi hääriä pahemman kerran ja mulkoili minua entistä enemmän.
-No, no. Tää on ihan pikku juttu, rauhoittelin ja tartuin etuseen.
Fanni nosti kavion varovasti ja antoi minun putsata sen. Takajalka olikin ihan toinen juttu. Tappelin sen kanssa ainakin vartin ennen kuin Fanni nosti närkästyneenä takasensa. Se koitti kuitenkin repiä jalkaansa irti kädestäni, mutta en irrottanut useimpienkaan yritysten jälkeen, joten Fanni tyytyi olemaan rauhallisesti. Laskin jalan ja aloitin toisen puolen takajalalla. Ensin Fanni vänkäsi vastaan, mutta lopetti nopeammin kuin edellisen jalan kanssa.
-Onks sun takaset herkät vai kuin sä niitä arkailet? Kyselin ääneen.
Viimeinen etujalka nousi hyvin ja sain putsattua senkin.
Kuljetin harjat takaisin satulahuoneeseen ja otin sieltä mukaani suitset, Jasmin opastuksesta. Kysyin häneltä myös hyvää reitti vaihtoehtoa reippaalle kävelylenkille. Jasmin kehoitti menemään lammelle, siellä voisi myös kahlata, niinpä suuntanamme oli lampi.
Suitsin Fannin ja lähdin taluttamaan sitä Jasminin tarkoittamaa metsää kohti. Fanni koitti tulla ohitseni ja säikkyi kaikkea mitä eteen sattui; lintuja, kantoja, juurakoita, sähkölankojen napsumista ja uudelleen paaleja.
Koitin parhaani mukaan pitää sen rauhallisena, mutta välillä Fanni hyppäsi pystyyn ja minulta katosi kontrolli.
Metsäpolku oli onneksi hiljainen. Mietin mitä se olisi sanonut vaikka traktorista tai postiluukusta, jos se säikkyi niinkin harmitonta asiaa kuin kanto.
Kävelimme läpi metsän ja ylitimme pienen hiekkatien, joka mutkitteli pelloille. Parin kilometrin metsässä tarpomisen jälkeen ilmestyi näkyviin veden pintaa. Lampi oli pieni ja siinä ei periaatteessa ollut rantaa, polku vain johti suoraan veteen. Muuten lammen ympärillä kasvoi sakeaa mäntymetsää. Riisuin kenkäni ja astuin veteen. Se oli lämmintä, olihan lampi pieni ja matala. Minun teki mieli uida, mutta en voisi koska minulla oli Fanni. Fannikin kasteli kavioitaan vedessä, mutta päätyi lopulta nyhtämään vain ruohoa lammen äärelle. Minä istuin maahan ja pitelin vain ohjista kiinni kun Fanni söi. Varpaani olivat vedessä ja nautiskelin oikein toden teolla. Enää herkullinen suklaa jäätelö puuttuisi. En antanut Fannin syödä kauaa, olihan sillä kuolaimet suussa.
Lähdin takaisin tallia kohden harmissani, olisin voinut olla lammella vaikka koko päivän.
Matka sujui rattoisasti Fannia rapsutellen ja hyräillen tuttuja kesäbiisejä.
Tammakin oli rauhoittunut ja käveli nyt jo vähän rennommin, ei pelästynyt edes paaleja tallinpihaan saavuttaessa.
Tunnustelin sen jalat ja harjasin vielä kerran Fannin kokonaan pölärillä. Sitten talutin sen laitumelle kavereidensa sekaan. Palatessani talliin kyselin mitä minun pitäisi hoitaa vielä tallissa. Jasmin oli putsannut Fannin karsinan, koska ei tiennyt että pelmahtaisin paikalle juuri tänään. Sain laittaa sille iltasapuskat valmiiksi ohjeiden mukaan, muuta ei sitten ollutkaan. Hinauduin pyörälleni ja lähdin huipputyytyväisenä kotiin.

Mahtava tarina! Melkein tuli tippalinssiin kun tunsin että joku osaa kirjoittaa, ja kunnolla! Teit minusta mahtavan alun ja osaat myös kirjoittaa. Saat.. 200v€ ja 20pistettä! Muista ostaa varustevuokra

Pyöräilin heti seuraavana päivänä tallille niin lujaa kuin polkimista lähti. Illalla olin valvonut myöhään piirrellessäni kuvia Fannista. Aamulla olin ollut pirteä kuin peipponen, vaikka yöunet olivat jääneet vähiin. En viitsinyt mennä tallille ennen yhdeksää, mutta kun kello kilahti yhdeksän kohdalle, olin jo pyrähtänyt matkaan. Kymmenen minuutin rivakan polkemisen jälkeen kaarsin tallin pihaan ja hiljensin rajusti kun huomasin kentällä työskentelevän ratsukon.
Hevonen hypähti vähän sivulle minut nähdessään ja huikkasin anteeksipyynnön ratsastajalle. Hän nyökytti minulle ja jatkoi ratsastusta kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Lukitsin pyöräni tallin viereen ja kiiruhdin sisälle. Enhän minä Fannia tallista löytänyt ja petyin vähän. Olisin halunnut heti takertua Fannin kaulaan ja lelliä se pilalle. Ehkä oli parempikin että Fanni oli ulkona, voisin vähän rauhoittua. Hain lantalasta kottikärryt sekä talikon ja kuljetin ne Fannin karsinalle. Käänsin koko karsinan huolellisesti ja kottari täyttyi nopeasti. Kun en löytänyt enää yhtään kikkaretta turpeiden seasta, kyyditin kottarit lantalaan. Karsinan siivoukseen ei mennyt edes puoltatuntia, joten kulutin toisen puolen tunnin ruokakipon ja vesiautomaatin puhdistukseen. Hain varustehuoneen kaapista juuriharjan, hajuttoman pesuaineen sekä rätin, jonka upotin lämpimään veteen.
Näillä eväillä jynssäsin molemmat suorastaan kiiltävän puhtaaksi. Ja todellakin sain jynssätä, sillä tuntui kuin ruokakippo ei olisi nähnyt vuoteen harjaa saatika pesuainetta tai sitten Fanni oli vain sottapytty. Juoma-automaatti ei ollut niin likainen, mutta kiillotin sen rätin kanssa lähes hohtavaksi. Kun olin tyytyväinen tulokseen jätin siivoukset sikseen ja lähdin hakemaan Fannia laitumelta. Otin mukaani tietysti riimun ja narun. Tällä kertaa lauma ei tullutkaan heti tervehtimään minua, vaan nyhtivät kosteaa ruohoa tyytyväisinä. Alitin sähköaidat ja kävelin Fannia kohti. Se vaihtoi paikkaa minut huomatessaan, mutta ei lähtenyt karkuun. Pujotin huomaamattomasti riimun Fannin päähän ja lähdin taluttamaan sitä tallia kohden.
-Siinä on ne hepansyöjä paalit, kuiskutin Fannille.
Nyt Fanni oli niin rentoutunut, ettei edes huomannut eilen niin pelottavia paaleja. Sisälle sidoin Fannin taas karsinan kalteriin ja hain varustehuoneesta harjat. Fanni seisoi koko harjauksen ajan paikallaan, tuskin edes huomasi minua. Minäkin tunsin helpotuksen aallon pyyhkäisevän lävitseni. Jos Fanni olisi samanlainen ratsastaessa, minulla ei tulisi olemaan minkäänlaisia ongelmia. Huokaisin ääneen ja ehkä liian aikaisin.
Kun siirryin kavioiden putsaukseen Fanni heräsi heti ja pisti korvat tiukasti luimuun. Sain etujalat ylös ja putsatuiksi, mutta takajalkoihin siirtyessä karsina muuttui taistelutantereeksi. Kahdenkymmenen minuutin tiukan tappelun jälkeen minä taisin voittaa, tai ainakin Fanni luovutti.
-Kyllä me tästä edetään. Ens kerral me selvitetään tää vartissa ja muutaman kerran jälkeen nää sun takajalat menee kuin vettä vaan, juttelin Fannille.
Tammalla oli vieläkin korvat luimussa ja se narskutteli hampaita vieläkin katkerana tappiostaan. Vein ämpärin mukanani varustehuoneeseen ja vaihdoin ne varusteisiin. Kun tulin takaisin Fannin luokse, se oli jo unohtanut äskeisen mökötyksen ja tutki taskujani herkkujen toivossa.
-Kävin satulahuoneessa en rehuvarastossa, muistutin Fannille ja se pettyi vähän kun en tuonut sille mitään.
Laskin satulan Fannin selkään ja liu'utin sen paikalleen. Sain kiristettyä vyön hyvin ja Fanni otti kuolaimetkin helposti. Hain vielä omat varusteet ja sitten lähdin taluttamaan Fannia maneesiin. Minusta oli turvallisempaa ratsastaa neljän seinän, kuin neljän aidan sisällä. Ainakin näin ensimmäisellä ratsastuskerralla.
Suljin maneesin oven perässäni ja Fanni vähän säpsähti sen paukahdusta. Käänsin Fannin kaartoon ja laskin jalustimet. Pidensin niitä parilla reiällä ja sitten olin valmis nousemaan selkään. Vedin syvään henkeä ja laitoin jalkani jalustimeen. Fanni huomasi heti jännitykseni ja alkoi pelleillä. Ponnistin selkään Fannin sivuaskeleista huolimatta.
Otin ohjat heti tuntumalle kun pääsimme käyntiin. Fanni tikitti eteenpäin pää ylhäällä jännittyneenä. Hartaiden pidätyksien jälkeen Fanni alkoi rentoutua, mutta ei kuitenkaan täysin. Istuin tiukasti satulassa ja välillä otin tukon harjaakin käteen. Vaihdoin suuntaa ja tein uudelleen pidätteitä. Kun olimme kävelleet kymmenen minuuttia koitin ravia. Painoin kantapäillä vähän Fannin kylkiä ja maiskautin. Fanni lähti kaahaamaan kiitoravia ja vei minua 10/0. Ensimmäisen pitkän sivun jälkeen Fanni kaatui laukalle, mikä oli sinänsä helpotus takapuolelle. Käänsin nopeasti pääty-ympyrälle ja pyörin niin kauan kunnes Fanni tippui takaisin raville. Jatkoin varautuneena ravissa. Vaihdoin suunnan ja Fanni koitti toistaa tempauksensa, mutta epäonnistui siinä. Muutaman minuutin ravailun jälkeen hidastin käyntiin ja annoin Fannin henkäistä. Kohta siirsin Fannin uudelleen raviin ja koitin etsiä "nappeja" joista Fanni toimisi. Parin kierroksen jälkeen sain Fannin jo ravaamaan pää kaarella peräänannossa. Hiljensin vielä käyntiin ja vaihdoin suuntaa. Nyt päätin koittaa laukkaa, joka tosin minua vähän pelotti. Annoin Fannin ottaa pari laukka-askelta ja sitten annoin tiukat laukkapohkeet. Fanni ampaisi vauhtiin ja sain vain nautiskella kyydistä. Monen kierroksen laukan jälkeen hidastin ravin kautta käyntiin ja halasin Fannin kaulaa. Otin toiseenkin kierrokseen laukkaa ja huomasin heti, että oikea kierros oli ollut helpompi. Tämä saisi riittää meille. Laskeuduin alas selästä ja riisuin satulan sekä suiset. Kävin varmistamassa maneesin ovella ettei ketään olisi tulossa maneesiin ja sitten päästin Fannin irti. Tamma meni nautiskellen piehtaroimaan maneesin keskelle ja nousi sitten puristelemaan osan puruista. Laitoin Fannin kävelemään vielä pari kierrosta ennen kuin suitsin sen uudelleen ja talutin talliin.
-Missäs se on noin ryvennyt? Jade naureskeli nähdessään meidät.
-Pyöri vähän maneesissa, selvensin hymyillen.
Karsinassa harjasin Fannin vielä kunnolla ja sitten se sai mennä jatkamaan ruohon nyhtämistä laitumelle. Kun päästin Fannin laitumelle, se lähti kiitoon ja yllytti kaverinsakin mukaan. Se oli hauskaa katseltavaa, kun koko lauma vilisti ympäri laidunta ja pukitteli riemuissaan, vaikkei heillä ollut edes mitään ilonaihetta.
Käppäilin takaisin talliin ja yritin auttamattomasti keksiä tekemistä. Lopulta keksin varusteiden putsauksen. Fannin satulavyö oli vähän kurainen, mutta muuten varusteet olivat kuin uusia. Irroitin satulavyön ja nypin reunojen välistä karvat irti. Lopuksi hinkkasin liat irti sienellä. Vastaanhangoittelevasti lähdin tallilta kotiin.

Tein nopeesti ja tuli vähän tällänen... : <

Huhhuh, Jadejade säästeleppäs rahoja, joudumme pian vararikkoon! : D Saat 50v€ ja 11p.

Aamupäivällä poljin kohti Sueñoa. Fannin laidunta oli vaihdettu, näin sen heti kun ajoin mäkeä ylös. Pistin mieleeni laitumen paikan, etten lähtisi hakemaan sitä aivan väärästä laumasta. Hiljensin jo ennen tallia ja kurkistin oliko kentällä ketään. Tällä kertaa se oli tyhjä, mutta nähtävästi joku oli menossa ratsastamaan, sillä kentällä oli 8 esteen rata.
Hyppäsin alas pyöräni päältä ja lukitsin sen tallin kulmalle. Sisällä tallissa kävi kova melske. Ihmettelin sitä, sillä yleensä tallissa oli levollisen rauhallista näin aamuisin. Yritin hivuttautua väkijoukkion läpi onnistumatta. Esitin kysymysmerkkejä vastaan tulevalle Peteruska^^lle.
-Alkeiskurssit alkaa, hän vastasi ja naurahti ilmeelleni, joka esitti mielestäni kysymysmerkkiä.
Olisihan se pitänyt arvata. Kun tarkemmin katsoi, niin lapsia oli eniten ja suurimmalla osalla oli vanhemmat tukena.
Jäin odottamaan tallinovelle, josko väkijoukko levittäytyisi. Ketään ei väistänyt jos seisoi selän takana ja hoki anteeksi. Vanhemmat hössöttivät minkä kerkisivät ja lapset hyppivät ja kiljuivat paikallaan. Lukivatkohan ne ollenkaan tallinsääntöjä? Niissähän luki ensimmäisten joukossa: ”Talli on hevosten koti. Ethän siis juokse tai huuda heidän kodissaan.”
Sääntö oli kumottu ensimmäisen ratsastuskerran ajaksi ainakin. Jade ja Jasmin puhuivat kilpaa varustehuoneen rappusella. Kymmenen minuutin tasaisen huutamisen jälkeen osa porukasta kääntyi kuuntelemaan heitä.
-Tervetuloa Sueño Tallin alkeiskurssille, Jasmin aloitti.
-Aloitamme joka tunnin hevosten hoidolla. Jokainen saa oman ratsun, jolla ratsastaa lopputunnin. Ratsut vaihtelevat, jotta opitte ratsastamaan kaikenlaisia hevosia, Jade jatkoi.

Lopulta lapset vanhempineen hälvenivät paikalta ja pääsin viimein Fannin karsinan puhdistuksen kimppuun.
Fannin naapuriakarsinassa oli jo valmiiksi kottarit ja kun putsaajaa ei näkynyt missään otin ne Fannin oman karsinan eteen.
Fanni oli sotannut boksiansa hyvin vähän, eikä minulla mennyt muutamaa minuuttia kauempaa. Jätin kottarit talliin, jos niitä joku kuitenkin kaipaisi. Kaappasin narun olalleni ja lampsin ulos. Harjauspuomi oli tupaten täysi. 6 lasta, 6 hevosta, ainakin 10 vanhempaa ja monet avustajat olivat levittäytyneet harjauspuomin alueelle. Kävelin huomaamattomasti puomin ohi ja juuri kun luulin päässeeni pinteestä Jasmin huikkasi nimeni.
-Tulisitko auttamaan? Hän kysyi.
Enhän minä kehdannut kieltäytyä, vaikka olisin halunnut jo Fannin luokse.
-Okei. Mitäs tarvii tehdä? Käännyin Jasminin puoleen ja hymyilin pirteästi.
-Auta tuota tyttöä satuloimaan Ruffa, Jasmin opasti ja osoitti pientä heiveröistä tyttöä, jonka takana oli molemmat vanhemmat.
Kävelin tytön luokse ja juttelin mukavia.
-Mä voin nostaa tän satulan Ruffan selkään, koska se on aika painava, sanoin ja otin ruunan satulan puomin päältä.
Ruffa laittoi heti korvansa luimuun ja sai tytön säikkymään.
-Ei se mitään tee, jos on vain itse tomera, koitin rohkaista.
Ruffa kuoputti kaviollaan maata ja sain juuri ja juuri sivutettua sen iskun omaan sääreeni. Kiristin vyön ja koitin samalla ohjeistaa miten tulisi kiristää vyö. Tyttöä ei voisi kuvitellakaan vielä päästävän kiristelemään ponien vöitä.
-Nyt kun mahavyö on tiukalla voit tulla kokeilemaan jalustinten pituuden, sanoin mahdollisimman iloisesti.
Tyttö tuli pienin askelin viereeni ja näytin miten jalustimet mitataan. Ensimmäisen jalustimen kohdan vaihdoin itse, mutta toisen tyttö sai itse koittaa lyhentää.

-Olenko vapautettu? Kysyin Jasminilta, kun satula oli kaikkine osineen kunnossa.
-Jep, hän huikkasi hälinän keskeltä.
Kiirehdin Fannin laitumelle. Olin alittamassa aitaa, kunnes tajusin, että Fanniahan oli siirretty. Pienen kukkulan takaa minua kohti rynnisti outo lauma. Minulle tuli kiire päästä aidan toiselle puolelle.
Kun lauma oli portin kohdalla, huomasin että ne kaikki olivat oreja.
-Orilaidun siis, totesin ääneen.
Yksi hevosista kiljahti kovaa ja sai muilta laitumilta vastauksia huutoonsa.
Etsin Fannin uuden laitumen ja sujahdin sisään portin alta (säästää ainakin sekunnin, kun menee ali, eikä avaa ja sulje porttia. ).
Vislasi hetkisen portilla ja viimein pari hevosen päätä näkyi puiden takaa. Kävelin sinne ja jatkoin Fannin etsimistä. Lopulta löysin sen syömästä koivunlehtiä.
-Eikö sulla olekaan riimua? Kysyin hämmästyneenä.
Olin aivan varma, ettei tallissa ainakaan sitä näkynyt. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä takaisin.
Kävin tallin ainakin kolmeen kertaan läpi, mutta riimua ei löytynyt.
-Oletko sä nähnyt Fannin riimua? Kysyin Serafinalta joka talutti Lilaa sisälle.
-Eikö se sen omassa naulassa ole? Serafina kysyi, pitäen minua tyhmänä.
-No kun ei ole. Missä se vois olla? Kysyin toistamiseen.
-Onks se vihree? Serafina kysyi ja mietti ankarasti.
-Joo. Vaaleenvihree ja sit siinä on pehmustettu turparemmi, selvensin.
Serafina oli hetken hiljaa ja näytti sitten hyvin yllättyneeltä.
-Mä näin samanlaisen yhdellä alkeiskurssilaisella. Se yritti taluttaa Ziraa sellatteella riimulla, mutta vaihdoin sen shettisriimuun koska Fannin riimu on Cob ja aivan liian iso Ziran pieneen päähän. Voihan toki olla muitakin samanlaisia riimuja, Serafina selitti.
Olin kuin puulla päähän lyöty.
-Mitä?
-Mennään ottamaan asiasta selvää. Vien Lilan eka karsinaan, Serafina tokaisi ja talutti tamman boksiin.
Hiippailimme maneesiin, kuin salapoliisit. Meinasin ruveta nauramaan, mutta päätin pysyä hiljaa, sillä tilanne oli jonkin verran vakava.
Istuuduimme katsomoon muina miehinä ja katselimme ympärillemme.
-Tuolla, sihahdin ja osoitin yhden naisen leopardin nahkasta tehtyä käsilaukkua.
-Ootko varma? Serafina kuiskasi takaisin.
-En voi erehtyä. Pehmusteessa on ihan samanlainen tahra, kuin Fannillakin, varmistin.
Hivuttauduimme naisen viereen ja Jasmin mulkaisi meitä paheksuvasti maneesin keskeltä. Kopistelimme katsomossa ja se häiritsi Jasminin opetusta.
-Hätä ei lue lakia, sanoin hiljaa ja koitin viestittää anteeksipyyntöjä Jasminin aivoihin.
Serafina rupesi hiljaksiin juttelemaan tuntilaisista ja yhdisti naisen keskusteluun vaivihkaa. Minä pysyin vaiti, olin huono salapoliisi.
-Onko hänellä oma riimukin jo, vaikkei omaa heppaa olekaan? Serafina kysyi ovelasti naiselta ja suuntasi katseensa laukkuun.
-Kyllä, nainen vastasi lyhyesti, mutta vähän säikähtäneesti.
-Saanko katsoa sitä, kun tältä mun kaverilta on hukkunut riimu, Serafina jatkoi välinpitämätöntä keskustelua.
Punastuin, en haluaisi että kaikki tuijottivat minua.
Nainen ojensi riimun ja olin avaamassa suutani parin kirosanan ulos päästämiseksi, mutta Serafina hiljensi minut potkaisemalla säärtäni.
-Aih, murahdin, mutta ymmärsin vinkin.
Serafina otti riimun ja antoi minunkin tarkastella tätä.
-Ei voi olla totta! Tämähän on Fannin riimu, Serafina sanoi muka yllättyneesti.
Katsomossa käännyttiin katsomaan naista, myös Jade kohotti katseensa.
-Ei varmasti ole! Nainen tivasi.
Jade koitti hiljentää meitä käsimerkeillä, mutta kun se ei toiminut Jade tuli omatoimisesti hakemaan meidät kaikki kolme ulos.
-Katso nyt! Se on Fannin riimu, Serafina sanoi ja heilutti Jaden silmien edessä riimua.
-Mitä hemmettiä? Jade sanoi ja otti riimun käteensä.
-Minä olen aivan varma, että se on Fannin, kannustin.
Jade tarkasteli moneen otteeseen riimua ja avasi pehmusteen tarrat ja katsoi pehmustetta sisältäkin.
-Kyllä. Täällä lukee Fanni, Jade sanoi ja näytti pehmusteen toista puolta.
Nainen laski katseensa maahan. Odotimme hänen vastausta, joka tuli yksiselitteisenä: ”Pinja-Matilda halusi sen.”
Jade sopi naisen kanssa, että riimun varastamisesta ei nostettaisi mitään mylläkkää, jos se ei toistuisi.
Lukitsin riimun naruun joka oli edelleen olallani.
-Tuli selvitettyä sekin juttu, huokaisin.
Serafina tuli kanssani hakemaan Fannia.
-Noin siinä käy kun muksu on pilalle hemmoteltu, Serafina puuskahti heti kun pääsi muista kuuloetäisyyden ulkopuolelle.
-Niinpä, vastasin ja viheltelin portilla laumaa luokseni, tuloksetta.

Kipitin hakemaan Fannin puiden varjosta. Tamma antoi kiltisti kiinni ja tuli nätisti vierelläni, ihan kuin olisi ollut vieraskorea Serafinan vuoksi.
Kiinnitin Fannin vielä varoiksi talliin, sillä alkeiskurssilaiset voisivat pelmahtaa harjauspuomille koska tahansa.
Harjasin Fannin piikkisuolla ja selvitin harjan, josta löytyikin paljon koivun oksanpalasia ja sammaleita. Fanni oli siis viihtynyt metsän varjossa.
Harjauksen jälkeen huokaisin syvään ja otin kaviokoukun esille. Fannikin valmistautui pärskähtämällä ja kuopaisemalla lattiaa etukaviolla.
Aloitin vaikeimmasta päästä, eli takasista. Fanni kääntyili ja pureskeli hampaitaan. Otin takajalasta tiukan otteen ja nostin sen ”syliini”. Putsasin kavion Fannin rimpuillessa itseään irti. Laskin kavion maahan ja siirryin seuraavaan. Etujalat olivatkin jo helpotus, kun ensin oli ottanut takaset.
Kavioidenputsauksen jälkeen satuloin Fannin näppärästi ja suitsin heti sen jälkeen. Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin mennä kentälle, koska talutustuntilaiset pyörivät vieläkin maneesissa. Laitoin kypärän päähäni ja hanskat käteen ennen kuin lähdin taluttamaan Fannia kentälle.

Kentällä ei ollut ketään ja sain nousta selkään kaikessa rauhassa. Enää en jännittänyt kuin hitusen, joten Fannikin pysyi rauhallisena. Selkään päästyäni annoin Fannin kävellä uralle. En ehtinyt kävelemään kuin pari kierrosta ja ohitsemme vaelsi letka kurssilaisia, vanhempia, avustajia, hevosia ja viimeisten joukossa Jasmin.
Kun saavuimme pitkälle sivulle minkä vieressä ryhmä käveli, Fanni pelästyi yhden avustajan punaista raippaa ja sivuutti kauniisti pohkeenväistössä toiselle puolelle. Minä roikuin mukana ja koitin hakea tasapainoani takaisin. Fanni säikähti lisää, kun jäin roikkumaan puoliksi tamman kaulalle. Ratkaisu kaikkeen oli Fannin mielestä suunnaton kiito ympäri kenttää, kun taas minusta olisimme voineet pysähtyä. Fanni hypähti sivuun ja sai minut vielä huonompaan asentoon ja toinen jalustinkin irtosi. Fannin tilaisuus oli tullut! Tamma lähti laukkaamaan pukitellen kentän ympäri, kunnes jättäydyin sen matkasta. Tipuin kyljelleni, mutta minua ei sattunut. Kömmin pian pystyyn, että saisin hidastettua Fannin kohdalleni.
Sivusilmästä näin kun lasten vanhemmilla oli jäänyt suu kauhistuksesta auki.
-Jaa shoo, rauhoittelin voitonriemuista Fannia, joka pukitteli toiseen päähän.

Minua vähän pelotti kaulalla roikkuvat ohjat. Vangitsin Fannin nurkkaan ja se antoi niskoitellen kiinni. Talutin sen vähän keskemmälle ja hyppäsin uudelleen selkään. Fanni koitti tiputtaa minua uudelleen parilla pukilla. Käskin sen tomerasti käyntiin enkä antanut mahdollisuutta temppuilla. Jatkoin käyntiä muutaman kierroksen ajan ja siirsin sitten raviin. Minulla oli ohjat valmiina hidastamaan, jos Fanni lähtisi kiihdyttelemään. Se oli kuitenkin saanut suurimmat höyryt purettua juostessaan vapaana, joten pääsin heti työstämään itse ravia. Otin temponvaihteluita ja kolmikaaristakiemurauraa. Fanni oli peräänannossa ja nosteli jalkojaan aina vain täsmällisemmin. Kohta en tarvinnut enää ohjaa kuin hitusen, kun Fanni kuunteli tarkkaavaisena painoapujani. Ennen kuin hidastin käyntiin annoin pitkät ohjat ja koitin tehdä pääty-ympyrän istunnalla. Se onnistui, tosin ympyrä vähän venyi, mutta ei sillä niin väliä.
Käynnissä peruutin aina lyhyet sivut ja pitkät sivut avotaivutin. Jatkuva työskenteleminen ketutti Fannia ja se osoitti mieltään pienillä pukeilla ja pään nyökyttelyllä.

Kuulin kun joku alkeiskurssilaisista sanoi Jasminille: -Mä haluan mennä tolla ens kerralla.
Hän osoitti meitä, hetken jo pelkäsin, että Jasmin antaisi tytölle Fannin ratsastukseen. Jasmin vain naurahti ja sanoi ”katsotaan”.
Siirryin uudelleen raviin. Ravasin diagonaalilla ja harjoitin omaa kevennystäni. Fanni taipui ja suoristui pyynnöistäni ongelmitta. Hetken päästä palasin uralle ja nostin laukan. Fanni tähditti sitä parilla pukilla ja lähti sitten koikkelehtimaan eteenpäin. Nousin jalustimille seisomaan ja myötäsin liikettä. Kun Fanni laukkasi tasaisesti aloin kääntämään sitä diagonaalille. Fanni oli kuitenkin sen verran jäykkä, ettei pystynyt vaihtamaan laukkaa niin nopeasti. Jatkoin uraa pitkin ja vaihtelin suuntaa ja laukkaa. Hidastin käyntiin ja annoin ohjaa. Otin pian uudelleen laukkaa ja menin diagonaalille. Fanni nosti aina oikean laukan paremmin ja nopeammin, kuin vasemman. Saatoimme mennä väärää laukkaa ties kuinka kauan ennen kuin Fanni nosti lujista avuistani vasemman laukan.

Hidastin käyntiin sitten kun Fanni oli tehnyt yhden hyvän noston vasempaan kierrokseen.
Taputin sitä kaulalle ja hidastin suoraan pysähdykseen. Laskeuduin satulasta ja irrotin kypäräni. Otsani oli hiessä, olin siis tehnyt jotain. Fannin kaula oli myös hiessä, joten sekin oli työskennellyt. Talutin Fannia muutaman kierroksen ajan loppukäynneiksi. Alkeiskurssilaiset olivat hälvenneet paikalta ja tallissa oli taas rauhaisaa.
Riisuin Fannin varusteet ja vein sen pesuboksiin huuhteluun. Fanni leikki vesiletkulla ja teki flehmen-elettä aina kun vettä meni turpaan. Se näytti todella hauskalta!
Kastelin Fannin kokonaan ja kuivasin hikiviilalla. Laitoin verkkoloimen Fannin päälle, vaikka se tuskin sitä tarvitsi. Tunnustelin jalkoja, ne olivat vähän lämpimät rankasta treenistä.
-Jade hei! Onks savea jossain? Kysyin Jadelta, joka harjasi lähistöllä käytävää.
-Oon unohtanu ostaa. Täytyy lisätä se kauppalistaan, jos pääsen täältä tallista pois ihmisten aikaan. Kurssit sekoittaa rytmin, niin ettei ehdi muuta tehdäkään kuin rampata tallissa, Jade voivotteli.
Kun kerran savea ei ollut, kiedoin letkun pintelillä Fannin jalkaan ja pidin sitä siinä viisi minuuttia. Käänsin hanan kylmälle, jotta hoito olisi tehokas. Tein saman hoidon joka jalalle. Kätevämpää olisi ollut tietysti vain levittää savet jalkoihin ja päästää Fanni takaisin laitumelle, mutta kävi se näinkin. Vesihoidon jälkeen laitoin linimenttiä Fannin lapaan ja sen ympärille.
-No niin urheilija, palautumisenne voi alkaa, naurahdin ja vein Fannin karsinaansa.
Kannoin sille sylillisen säilöheinää, jota se alkoi heti rouskuttamaan.
Jade lupasi kyydittää Fannin takaisin laitumelle tunnin päästä, joten minä lähdin kotiin. Tulisinhan vielä illalla tunnille.

Toi ylempi tarina oli eilisestä!

Olin aamulla pettynyt säähän. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla, eikä ulos olisi menemistä ennen päivän valkenemista. Kulutin aikaani katsoen mainostv:eetä ja kytäten kellon sekuntiviisaria. Sade ei lakannut puolenpäivän jälkeenkään ja aloin jo kyllästyä. Äiti soitti kahden aikaan tulevansa jo nyt töistä ja hän voisi tarvittaessa viedä minut tallille.

Puin reippaasti sadetta pitävän horzen takin ja kumiset ratsastussaappaat. Toivoin, että maneesi olisi vapaana, ettei meidän tarvitsisi kauttaaltaan kastua kentällä.
Äiti pysäytti auton pihaan ja minä juoksin kyytiin. Vaikka auto oli vain kymmenen metrin päässä talostamme, kastuin silti mukavasti.
-Kauhee sade, huokaisin heti autoon päästyäni.
-Millä sä aiot ratsastaa kun on tällainen ilma? Eihän hevosille tehdä sadetakkeja, vai? Äiti kysyi aivan tosissaan.
Hän ei kanssa tiennyt mitään hevosista! Koitin selittää sadeloimesta, mutta luovutin kun äiti ei todellakaan tajunnut.

Autolla matka sujui parissa minuutissa ja pian tepastelinkin tallin suojaan. Suurin osa hevosista oli sisällä, jotkut oli laitettu sadeloimet päällä tarhaan. Fanni kuului enemmistöön ja jökötti karsinassaan tylsistyneenä. Joku potki seinää, pari hevosta tappeli kaltereiden läpi ja kiljuivat raivostuneina.
-Hiljaa! Jade huudahti hevosille jotka tappelivat ja meni uhkaavasti niitä kohti.
-Tätä se teettää kun joutuu seisomaan sisällä, hän huokaisi.
-Niin. Inhottaa itseäänkin vain sisällä, mutta uloskaan ei viitsi mennä. Koko aamun on satanut rajusti, nyökyttelin.
-Arvaa vaan millaiselta lammelta kenttä näyttää. Onneksi tuo maneesi saatiin valmiiksi jo keväällä, Jade jatkoi ja jakoi hevosille pienet kasat heinää rauhoitellakseen niitä.
Silitin Fannin päätä ja minun kävi sääliksi sitä.
-Eikö näitä vois juoksuttaa maneesissa, että ne sais vähän tekemistä? Kysyin haikeasti.
-Hyvä idea! Auta sä mua tuomaan näitä maneesiin. Kukaan muu ei ole halunnut tulla tallille tällaisella säällä, Jade innostui.

Päätimme juoksuttaa neljää hevosta kerrallaan viisitoista minuuttia. Kaikkia ei juoksutettaisi, vain niitä jotka sitä tarvitsivat ja keillä ei ollut hoitajaa.
Aloitimme heti. Jade jäi juoksuttamaan ensimmäistä porukkaa ja minä menin takaisin talliin valmistelemaan seuraavia. Joillekin täytyi laittaa suojia, joten olisi ollut ajan hukkaa, jos minäkin olisin seissyt maneesissa. Hevoset riemuitsivat liikutuksesta ja olivat paljon rauhallisempia tallissa juoksutuksen jälkeen. Tunnissa olimme saaneet kaikki liikutusta tarvitsevat hevoset juoksutettua ja Jade oli tyytyväinen, kun rauha oli palannut maahan.

Sade jatkui loputtomasti. Otin Fannin käytävälle, jotta saisin karsinan puhdistetuksi. Fannia ei oltu juoksutettu, koska minä aion kavuta tänäänkin sen selkään. Neljän aikaan Emppa tuli hoitamaan Vildeä ja hetkeä myöhemmin Ansuu saapui omien hevostensa luokse.
Aloin harjata Fannia, se tosin ei ollut yhtään likainen. Kaviotkin olivat puhtaat, joten kauaa emme ehtineet niistä tappelemaan.
Satuloin Fannin rauhallisesti ja suitsin sen samaan tahtiin.
Emppakin varusti Vildeä.
-Mitä aiot tehdä tänään? Hän kysyi minulta.
-En mä vielä tiedä. Riippuu miltä Fanni tuntuu, vastasin.
-Ei ku aattelin vaan, et häiritseekö sua jos mä hyppään Vildellä? Emppa sanoi ja kiristi ratsunsa turpahihnaa.
-Ei haittaa. Me voidaan oikeestaan kokeilla tänään puomeja ja jos hyvin menee niin sitten jotain ristikoita, päätin.
Emppa hymyili minulle aurinkoisesti ja laittoi kypärän päähänsä. Minäkin lättäsin kypärän päähäni ja valmistauduin kastumaan.

Fanni ei meinannut tulla edes tallin ovesta ulos kun huomasi rankkasateen. Hetken aikaa me jurrasimme ovella, kunnes Fanni astui vastaanhangoittelevasti veteen.
-Prinsessa, hymähdin ja kävelin maneesiin.
Kastuimme lähes kokonaan matkalla maneesiin. Olin vain iloinen kun pääsin pois sateesta maneesin lämpöön. Riisuin heti paksun sadetakkini. Emppa oli sitonut Vilden katsomoon ja mennyt asettelemaan puomeja ja esteitä. Minä tein samalla tavalla ja lukitsin riimunvarresta Fannin katsomon tolppaan.
Emppa kertoi minulle radan jota oli suunnitellut. Uralla ei ollut mitään, joten oli mahdollisuus sileäänkin työskentelyyn. Vähän uran sisäpuolelle aseteltiin puomisarjoja. Toiselle sivulle 5 puomin sarja ja toiselle 8.
Keskemmälle pystytettiin kaksi ristikkoa peräjälkeen, noin 50cm korkeuteen. Yksi ristikko ja pysty olivat erillään muista ja niitä pystyi menemään kummastakin suunnasta. Radan ollessa valmis menimme hakemaan ratsumme ja kapusimme selkään. Fanni oli suunnattoman innostunut esteistä ja pomppi melkein paikallaan kun nousin selkään.
-Jos et käyttäydy kunnolla, et pääse välttämättä ollenkaan hyppäämään, uhosin.
Lyhensin jalustimia reiä’ällä, jotta ne olisivat sopivan pituiset hyppäämiseen.
Fanni käveli reippaasti ja kurkotteli koko ajan esteille. Vilde oli rauhallisempi tapaus. Parin minuutin käynnin jälkeen siirryimme yhdessä tuumin raviin.

Jouduin tekemään paljon voltteja, sillä Fanni kiihdytti nopeasti Vilden perään. Menin vähän uran sisäpuolella, jotta pääsin puomien yli. Fanni koitti hypätä niitä kaksi kerrallaan, mutta kompuroi pahasti, joten tyytyi seuraavalla kerralla ylittämään ne tavallisesti.

Menimme molempiin suuntiin puomit ensin ravissa ja sitten nostimme laukan. Sain todenteolla pidätellä Fannia, ettei se syöksyisi oikeille esteille. Laukassa puomit kopisivat enemmän, mutta molemmat selviytyivät niistä jotenkuten. Vilde ja Emppa menivät ensimmäisinä yhdelle ristikolle. Vilde hyppäsi moitteita ja sai meille vähän painetta. Kun Fanni tajusi, että käänsin sitä kohti estettä, se lähti hurjaan vauhtiin ja otti pienen ristikon yhtenä askeleena. Taputin sitä kaulalle ja otimme esteen uudestaan muutamia kertoja. Fannilla oli hyvä tekniikka, se vain meni vähän liian lujaa. Ratsastin sitä ristikkosarjalle ja silloin vauhdista oli vain haittaa. Fanni sekoitti askeleet ja tiputti toisen esteistä. Laskeuduin selästä ja kävin nostamassa puomin oikealle kohdalle. Ponkaisin takaisin selkään ja jatkoin käynnissä. Seuraavaksi yrittäisin esteitä ratana. Ensin ristikko, sitten ristikko sarja ja viimeisenä pysty.
Nostin laukan ja lähdin suoristamaan Fannia kohti ensimmäistä estettä. Esteen jälkeen vaihdoin laukan ja tein loivan kaarteen ristikoille. Jouduin toppuuttelemaan Fannia useampaan otteeseen sillä se olisi halunnut vain kaahata. Suoritimme radan ongelmitta, eihän se vaikea ollutkaan.
Istuin satulaan ja hidastin äänellä Fannin raviin. Hölkkäsimme puomeja sillä aikaa kun Vildekin testasi radan. Annoimme hevosten hengähtää suorituksen jälkeen ja juttelimme hevosten kävellessä mukavia.
Emppa tunsi Vilden täydellisesti, minä en vielä tiennyt Fannista kuin päälikuoren.
Ennen kuin lopetimme, hyppäsimme radan vielä toiseen suuntaan. Annoin Fannin kiitää viimeiselle esteelle ja se tykkäsi siitä. Olimme molemmat tyytyväisiä, joten kävelimme pari kierrosta ja menimme sitten talliin lepäämään.
Fanni oli taas hiessä, joten huuhtelin sen, vaikka se oli kyllä kastunut aikalailla kävellessään ulkona. Laitoin sille fleeceloimen, koska tallissa oli kuitenkin vähän viileämpi. Jade oli ostanut savea ja levitin sitä ohuen kerroksen Fannin etujalkoihin.
Talutin Fannin karsinaansa, jonne oli ilmestynyt kasa heiniä. Muillakin hevosilla näytti olevan syömistä ja tyydyin vain kuuntelemaan tasaista rouskutusta. Soitin äidille ja pian automme olikin pihassa.
Moikkasin Jaden ja Jasminin ja kiiruhdin autoon.

Hyvin keksit toimintaa, riimu kateissa, alkeis tunti ja kaikkea! :DVoivoi, salapoliisejakin XD Hyvä tarina vaikka olikin yksi sivu! Saat siitä.. 200v€ sekä 10p!

toinen tarina:

Hajosin tosta kun Fanni ei meinannut mennä ulos sateesen xD Se kuulosti niin aidolta jotenkin Muuten, todella hieno, ja mahtava tarina! Saat tästä nyt 100v€ ja 5 p (:

Heti kun pääsin koulusta, minulla oli jo kiire tallille. Kipaisin vain kotona vaihtamassa vaatteet ja syömässä.
Sää oli syksyisen tuulinen, inhottava jopa. En viitsinyt edes ajatella, että kohta tulisi talvi ja kylmät päivät. Kaikki puut eivät sentään olleet tiputtaneet lehtiään ja ampiaisetkin vielä kiusasivat. Tallissa ei ollut vielä juuri ketään, mutta tiesin että kun kello kilahtaisi kuusi, niin koko talli täyttyisi.
Meillä ei juuri ollut menemistä kentälle, sillä illat olivat omistettu tuntilaisille. Olin onnellinen, että Fanni oli vähän haastavampi ratsu, joten sitä ei annettu ihan jokaiselle. Parkkeerasin pyörän tutulle paikalle tallin viereen ja menin sisälle. Fanni oli sisällä, kuten pari muukin. Olin kävelemässä kohti Fannia hymy huulillani, kunnes näin jotain omituista. Peruutin pari askelta ja näin Roxxin vieressä epäilyttävän möykyn. Tarkensin katsettani ja tajusin, että se oli varsa.
-Mistäs sä tälläsen oot saanut, kysyin Roxxilta ihmetellen.
Se töykki minua turvallaan, kuin sanoen, että antaisin niiden olla rauhassa. Jade putsaili karsinoita toisessa päässä tallia. Minä hivuttauduin hänen luokseen ja kyselin pienokaisesta.
-Jep. Se synty viikko sitten, Jade naurahti.
-Enkä mä tiennyt mitään!
-Nyt tiedät. Eikö ole ihana? Tosi kiltti poju vaikka omaa tahtoakin löytyy, Jade sanoi ylpeänä.
Haroin hiuksiani ja ajattelin mistä kaikesta olinkaan jäänyt paitsi. Jos Fannille joskus tulisi varsa, minä ei siirtyisi sen luota hetkeksikään pois. Upposin haaveisiini Fannin pienestä tammavarsasta joka vilisti pitkin niittyjä. Puistelin päätäni, ehkä yksi Fanni riittäisi.
Hiippailin Fannin luokse ja silittelin sitä hetken. Tamma sulki silmänsä ja lepuutti koko päätään minua vasten.
-Sä oot kyllä söpömpi ku yksikään varsa ja susta tulis hyvä äippä, lepertelin Fannille.
Hain harjapakin ja pienen siivun porkkanaa. Tiputin porkkanan Fannin ruokakippoon ja se jäysti sen sieltä alta aikayksikön.
Pyöritin kumisualla pieniä ympyröitä ja kun pääsin Fannin säänpäälle, sen turpa nousi pienelle tapiirille.
Kumisuan jälkeen kuvioihin tuli pöläri ja sitten kampa. Kastoin sienen vedessä ja painelin sillä Fannin lautasta. Kun se oli vähän kostea tein shakkiruudukon siihen.
-Näin isoille kisahepoille tehdään, naureskelin ja viimeistelin taideteosta.
Kavioiden putsaus sujui yllättävän hyvin. Ehkä Fanni oli väsynyt eilisestä retkestä metsään.
-Mitäs me tänään tehdään, jos sä oot ihan väskä, kyselin Fannilta.
Se laski turpansa alas ja pärskähti. ”Ei mitään, kiitos!”
-Sori mut mun on pakko kiusata sua vähän, naurahdin ja silitin sen tasaista tähteä.
Menin hakemaan ideoita varustehuoneesta. Voihan hevosta liikuttaa muutenkin kuin vain ratsastaa, muistutin itselleni.
Lopulta katseeni osui valjaisiin ja pitkiin ohjiin.
-Kärryillä! Innostuin, mutta sitten tajusin, ettei se ollut ihan fiksu idea.
Kehittelin kärryillä ajamisesta helpomman muodon, menisin ohjasajamaan.
Fanni katsoi minua oudoksuen kun toin kaikki vempeleet sen luokse.
-Mietitääs nyt miten nää tulee, mumisin ja selvittelin hihnoja.
Lopulta sain jotain tolkkua niihin ja aloitin Fannin pukemisen. Aluksi valjaat näyttivät oudoilta, kun oli tottunut katselemaan vain satulaa, mutta kyllä siihenkin tottui.
Fanni sen sijaan väläytteli silmävalkuaisiaan kun aloin laittamaan suitsia sen päähän. Pitkät ohjat pelottivat sitä.
Tarkistin varusteiden järjestyksen pariin kertaan ennen kuin lähdin kentälle. Fanni ei pitänyt yhtään uudesta satulakokoelmasta, mutta minua kiinnosti miten se toimisi muuten.
Otin pitkän kouluraipan mukaani, vaikka Fanni tuskin tarvitsisi vauhtia.
Suljettuani portin annoin Fannin lähteä kävelemään edelleni. Pitkän aikaa se yritti kääntyä vain luokseni, eikä ymmärtänyt, että nyt saisi rynnätä edelle. Kun se suostui kulkemaan jotenkuten vierelläni lähdin hivuttautumaan kauemmas. Päästyäni kokonaan sen taakse Fanni pysähtyi miettimään missä olin. Heilautin ohjaksia, mutta Fanni ei liikkunut – Paitsi taaksepäin!
Se teki kompromissin ja lähti peruuttamaan päälleni. Maiskutin rivakasti ja siirryin takaisin sen vierelle. Fanni lähti reippaaseen käyntiin, eikä ymmärtänyt yhtään mitä oli tehnyt väärin. Puolen tunnin kuluttua Fanni hyväksyi minut takanaan ja kulki jopa eteenpäin.
Aloin testaamaan miten se reagoisi kääntäviin ja hidastaviin apuihin. Tein hyvin laajaa pääty-ympyrää ja Fanni kääntyi kumpaankin suuntaan ilman sen suurempia ongelmia. Olihan avut samat kuin selässäkin. Pysähdys muodostui nopeasti peruutukseksi ja siinä oli oltava tarkkana maiskautuksien kanssa.
Kun olin ”kouluttanut” Fannia noin varttitunnin lopetin työskentelemisen raviin.
Se kokeilu jäi kuitenkin lyhyeen, sillä Fanni pukitti hienon sarjan kun pyysin sitä reippaampaan askellajiin. Oli pelottavaa olla hevosen takana kun se pukitti, jalat lensivät väkisin parin sentin päähän nenästä, vaikka ohjat olivat pitkät.
Kuljin Fannin vierelle ja talutin sen talliin. Fanni oli kuitenkin jo omaksunut sen, että tulisi aina perässä ja yritti nytkin rynnätä eteeni. Tallissa riisuin kaikki varusteet ja harjasin Fannin, myös hienot ruudut sen lautasen päältä.
Vein Fannin tarhaan temmeltämään loppuillaksi ja laahustin sitten talliin. Vielä olisi edessä karsinan putsaus ja sitten kotimatka. Minua ärsytti kun koulua oli aina valoisimpaan aikaan. Illat lyhenivät äkkiä, eikä tallilla voinut enää olla edes kahdeksaan, kun tuli jo säkkipimeää.
Putsailin karsinaa levollisena ja jatkoin haaveilua Fannin varsasta. Mietin isäehdokkaita, joita olin nähnyt erilaisissa näyttelyissä. Ai että!
-Haluutko tulla auttamaan Roxxin ja Rikun juoksutuksessa? Jade kysyi yllättäen.
-Tyhmä kysymys! Naurahdin ja kiikutin kottarit karsinan ulkopuolelle.
-Ei ole tyhmiä kysymyksiä, on vain huonoja vastauksia, Jade selvensi elämänviisauksia.
Menin Jaden perässä Roxxin karsinalle.
-Ota sä Roxxi niin mä koitan pitää tätä hujoppia perässä, Jade opasti.
Otin Roxxin kiinni ja lähdin taluttamaan ulos. Jade piteli Rikua riimusta ja piti kättään sen takana, jotta suunta olisi ollut oikea.
Kentälle päästyämme Jade käski päästämään Roxxin vapaaksi. Hevoset lähtivät vieretysten pukittelemaan ja piehtaroimaan.
-Kokoa pari ristikkoa, mä haluan nähdä miten poika hyppii, Jade sanoi ja tuli myös itse avustamaan esteiden tekemisessä.
Rikua ei kutsuttu lainkaan Rikuksi, vaan aina tuli joku lempinimi. No rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Ristikot olivat Rikun hypättävissä joten Jade ohjasikin ne heti esteille.
Roxxi hyppäsi varmasti esteiden yli, eikä sille tarvinnut huomauttaa niiden välissä mitään. Riku pomppi äitinsä perässä kuin vanha tekijä. Katselin niiden menoa aidan päältä hymyssä suin.
Varsan hauskat loikat saivat kenet tahansa nauramaan!
Noin kymmenen minuutin jälkeen Jade korotti toista ristikkoa hieman. Tämäkään ei tuottanut ongelmia vaan molemmat hyppäsivät hyvin.
-Mä otan Rikun kiinni niin hypytä sä vielä Roxxi kerran jonkun kaheksankymmentä senttimetrisen yli, Jade neuvoi.
Nostin jälkimäistä estettä 80 kohdalle ja ohjasin Roxxin sitä kohti. Tamma hyppäsi pienistä häiriötekijöistä huolimatta. Nimittäin pieni möykky kiihdytteli äitinsä vierelle ja näytti, että oli oikea estestara.
Jade hieroi käsiään ja valitti palovammasta, joka oli tullut, kun Riku oli repäissyt itsensä irti.
-No tuli ainakin selväksi, että se osaa hypätä! Huokaisin vieläkään uskomatta näkyä.
-Jep, Jade nauroi ja otti Rikun uudelleen kiinni.
Minäkin otin Roxxin ja lähdimme talliin.
Vein kottarit lantalaan ja Jade lähti valmistelemaan ensimmäistä tuntia. Päivä alkoi olla pulkassa ja niinpä polkaisin tallin pihasta kotiin.


Hih, kirjoitin varsulistakin

Hihhiii, tykkäsin tarinasta! ;D<3 Saat 100v€ ja 15pistettä!

Pyöräilin, kuten tavallista, kohti tallia.
Olin päättänyt kiduttaa itseäni ja mennä kuihduttavan tylsiä koululiikkeitä. Ei koulussa mitään vikaa ollut, mutta olin kuitenkin enemmän este- ja maastoihmisiä.
Tallissa oli taas vilinää, koska kello läheni kuutta. Fanni oli tarhassa, joten hain sen sieltä. Pinja tuli samaan aikaan hakemaan hevostaan Zilpaa viereisestä tarhasta. Siis omaa hevostaan. Olin kateudesta vihreä, vaikka itse Zilpa ei ollut mikään herkku. Oma heppa olisi silti ihanin asia!
Fanni vähän väisteli minua ja koitti piiloutua kavereidensa taakse.
-Ei olis kannattanut antaa kiinni. Tänään on tehokasta treeniä, kerroin sille.
Annoin Pinjan mennä ensin oriinsa kanssa sisälle, ettei se sähläisi tavatessaan Fannin. Fanni koitti etuilla, mutta pidin sen tiukasti takanani. Kerran se vähän säikkyi jo klassikoksi tullutta heinäpaalia. Tallissa risteili ihmisiä ja heitä sai väistellä välillä rajustikin. Kävellessäni ilmoitustaulun ohi tajusin, että tänäänhän olisi tunteja. Kentälle ei siis päässyt kuin vasta kahdeksan jälkeen ja ennen yhdeksää minun pitäisi jo lähteä.
Ensimmäinen tunti alkaisi varttitunnin kuluttua, joten en ehtisi kuin selkään nousemaan ja sitten pitäisi jo lähteä tuntilaisten alta pois.
Sidoin Fannin karsinan kalteriin ja heitin pari kourallista tuoretta ruohoa.
-Oisko sulla ehdotuksia mitä mä tekisin, ku kentälle ei pääse, kysyin vaivautuneena Inkalta.
Inka oli tallin uusin hoitaja, mutta osasi jo tallin tavat.
-Älä multa kysy! Ei kai oo muuta vaihtoehtoa kuin mennä maastoon, hän naurahti.
-Niin kai. Olisin halunnut treenaa sillä koulua, mutta kai on vain tyydyttävä maastoiluun, sanoin ja noukin harjaämpärin sekä varusteet.
Fanni oli syönyt pienen ruohokasansa ja vaati nyt lisää potkimalla ovea.
-Hiljaa! Ethän sä ole ennenkään saanut tuolla tavalla ruokaa, komensin ärtyisästi. –Vai oletko, kysyin ja vilkaisin alkeiskurssilaisia, jotka jakoivat heppanameja ruokakippoihin.
Harjasin Fannin kokonaan pehmeällä harjalla. Kavioiden puhdistuksesta tehtiin taas yksi show, joka sai kaikkien katseet kääntymään. Kuulin pariinkin otteeseen sanan eläinrääkkääjä. Pikkutytöt kerääntyivät katsomaan minun ja Fannin tappelua kauhuissaan. En välittänyt niistä vaan nostin jalan ylös reippaasti, enkä antanut Fannin repäistä sitä irti.
Kun kaikki jalat olivat kuta kuinkin puhdistetut, taputin Fannia paljon, jotta tilanne ei olisi näyttänyt niin ”kamalalta” tyttöjen silmissä.
Laittaessani satulaa Fannille, Jasmin tuli karsinan oven eteen nojailemaan.
-Kuulin, että hakkaat täällä Fannia, Jasmin sanoi yllättäen.
Pudotin melkein satulan kädestäni ja katsoin kysymysmerkkinä Jasminia.
-Niin että onko näin? Jasmin kysyi tiukkana.
-Ei tietenkään! Huudahdin.
-Alkeiskurssilaiset sanoivat muuta. Yksi vastaan neljä, Jasmin mumisi.
-En ikinä, en ikinä voisi edes lyödä Fannia! Tönäisin sitä koska se ei nostanut kaviotaan. Ei kai se ole niin vaarallista, kysyin vihaisena.
Jasmin mietti hetken ja minun silmäni paloivat raivosta.
-Kyllä mä vähän ihmettelinkin, että miksi sä olisit sitä hakannut, Jasmin sanoi viimein.
Laannuin hieman, mutta en silti ollut kovin innostunut olemaan tekemisissä alkeiskurssilaisten kanssa.
-Fannihan on vähän vaikea kavioiden putsauksessa. Ehkä tytöt vain ylireagoivat, Jasmin sanoi ja katsoi tyttösiä.
-Ehkäpä, murahdin ja nostin satulan Fannin selkään mahdollisimman hellävaraisesti.
Emppa oli kuullut kiivaan keskustelumme ja tuli Vilden kanssa luoksemme.
-Noi on joskus vähän rasittavia, Emppa huokaisi. –Onneks Jasmin ymmärtää, ponin pahoinpitelystähän saa potkut hoitajan työstä, hän jatkoi ja jakoi myötätuntoisia katseita.
Valahdin valkoiseksi ja ajattelin, jos Jasmin ei olisi uskonut minua. En olisi enää saanut hoitaa Fannia!
Suitsin tamman hiljaisena, mutta tyytyväisenä. Fanni oli edelleen minun hoidokkini. Varustettuani Fannin valmiiksi hain itselleni kypärän sekä raipan, jos innostuisin metsäteillä treenaamaan enemmänkin.
Talutin Fannin pihalle samaan aikaan kun tuntilaiset viilettivät kentälle. Laskin jalustimet ja kiristin vyötä vielä reiällä.
Fanni oli tyytyväinen, kun uhkailemani ”kunnon treeni” ei toteutunutkaan. Laitoin jalan jalustimeen ja ponnistin selkään. Fanni otti pari askelta, mutta pysähtyi pyynnöstäni. Pidensin molempia jalustimia ja annoin jalkojen heilua rentoina ja pitkinä.
Fanni käveli reippaasti ja vähän jännittyneesti. Taivuttelin sitä alas ja tein pientä kiemurauraa tien reunassa.
Kävelimme tien loppuun asti ja ylitimme asvalttitien.
-Hei me mennäänki pellolle treenaa, innostuin ja kannustin Fannin raviin.
Ravasimme sillalle ja siitä pellolle. Aloin heti työstämään Fannia. Fanni oli vähän hämillään, kun täytyikin tehdä töitä eikä saanut vain laukata pitkin peltoa.
Lämmiteltyäni hieman Fannia ravissa ja ympyröillä aloitin helpon B:een kouluohjelman.
Harjoitusravissa keskelle, pysähdys ja tervehdin leikisti tuomaria. Jatkoin harjoitusravia ja koitin tehdä 10metrin voltin, joka kuitenkin supistui parilla metrillä ja tuli soikion muotoiseksi. Tein temponvaihteluita harjoitusravista keskiraviin pari pitkää sivua. Sitten voltti oikealle, joka sujuikin paremmin kuin ensimmäinen ympyrä. Jatkoin harjoitusravia jälleen, kunnes käännyin keskelle ja hidastin käyntiin. Väistätin Fannia oikealle viiston. Pohkeenväistön jälkeen yksi sivu käyntiä ja sitten taas ravia. Pian käännyin kuitenkin takaisin keskelle ja hidastin käyntiin, mutta teinkin väistön vasemmalle.
Pienen temponvaihtelun jälkeen pysäytin ja peruutin 8 askelta, vaikka olisi pitänyt vain 4. Fanni ei ihan ymmärtänyt apujani joten peruutus meni päin puita. Seuraava kohta oli vieläkin hankalampi. Oli tarkoitus mennä harjoitusravissa keskihalkaisijalle, siirtää käyntiin ja nostaa oikea laukka. Käyntiä olisi saanut ottaa korkeintaan 5 askelta, mutta me menimme paljon enemmän ja vielä pari askelta raviakin ennen kuin sain nostettua laukan. Laukka oli väärä ja jouduin pariin otteeseen nostamaan uudelleen. Kun laukka sitten vihdoin oli oikea, Fanni halusi kaahata ja sain käyttää ohjaa todenteolla. Kolmen kierroksen jälkeen saatoin jatkaa ohjelmaa. Voltti laukassa oikealle ja sitten reippaampaa laukkaa yksi pitkä sivu ja takaisin harjoituslaukkaan. Kierros vielä laukkaa ja sitten raviin, suunnanvaihto ja uusi nosto. Tähänkin suuntaa voltti, josta tuli iso. Koko rata leikkaa, suunnanvaihdos, raviin ja viimein keskihalkaisijalle pysähdys. Kaaduin Fannin kaulalle huojentuneena.
-Meidät olis hylätty jo aika päiviä sitten, jos oltais oltu kisoissa, huokaisin.
Tietenkin pitäisi treenata paremmin, mutta ei minua haitannut vaikka Fanni ei olisi mikään Kyran kouluratsu.
Pitkän kävelyn jälkeen tein erilaisia ratoja. Ensimmäisenä kokeilin avotaivutusta molempiin suuntiin. Kun se toimi lisäsin mukaan pääty-ympyröitä. Siirryin jokaisen kerran jälkeen haastavampiin tehtäviin ja lopulta yhden kierroksen aikana ehdimme tehdä avotaivutuksen, pääty-ympyrän, peruutuksen, laukan vaihdot ja loivan kiemurauran. Fanni alkoi kyllä jo näyttää kouluhevoselta: pää oli sievästi kaarella, jalat järjestyksessä, eikä apuja tarvinnut kuin vinkata ja Fanni teki.
Nyt Fanni olisi valmis testaamaan uudelleen helppoa b:eetä.
Fanni meni paljon paremmin ja totteli jopa laukassa käskyjäni. Kerran se nosti väärän laukan, mutta korjasi nopeasti sen takaisin oikeaksi. Voltit olivat lähes millilleen kymmenmetrisiä ja väistöt olisivat menneet jo ravissakin.
Loppupysähdyksen jälkeen Fanni sai suuret kehut ja taputukset. Jatkoin pitkin ohjin käyntiä sillan yli, muta en kääntynyt vielä asvalttitielle vaan jatkoin toiseen suuntaan peltotietä.
Nostin laukan, mutta en mitään hervotonta neliä vaan lyhyen ja rytmikkään laukan. Laukkapiireissä tätä olisi kutsuttu centteriksi, eli kantteriksi. Fanni laukkasi pyöreänä ja pää melkein ryntäissä. Se käytti takapäätään ja siinä oli hiukkasen enemmän nostetta, kuin muulloin.
Vaihdoin kaksi kertaa laukan. Ensimmäisellä kerralla ravin kautta, mutta jo toisella Fanni vaihtoi suoraan laukasta.
Peltotien päätyttyä käännyin takaisin ravissa.
-Mehän kehityttiin ihan hirveesti vaan tunnin aikana, hihkuin ylpeänä.
Meidän yhteistyö pelasi ja molemmat hallitsivat oman kroppansa. Kävelimme loppumatkan talliin rentoina, mutta hyvässä ryhdikkäässä muodossa.
-Kyllä me tällä näytteellä päästäis johonkin valmennusryhmään, mietiskelin. –Mutta kyllä mulle kelpaa pelkkä harrastelukin.
Fanni oli samaa mieltä. Toisinaan voisimme kisailla niin pitkälle kuin rahkeet riittäisivät, mutta pitäisimme ratsastusta kuitenkin hauskana ja rentona jutskailuna. :’D
Valuin alas selästä, nyt maa ei tuntunut niin kamalalta, koska jalustimet olivat olleet pitkät. Fanni puristeli koko kehoaan rajusti ja säikähti kun jalustimet paukkasivat kylkiin. Nostin jalustimet nopeasti ylös, ennen kuin mitään dramaattisempaa ehti tapahtua.
Jasmin piti tuntia kentällä ja moikkasi meille. Jade tuli meitä vastaan tallin käytävällä.
-Oliks maastossa kivaa, hän kysyi ja rapsutti Fannin päätä.
-Joo. Tehtiin koulujuttuja ja tää olisikin aikamoinen rusettihai siinä lajissa, naurahdin.
-Vai niin. No sun täytyy mennä sen kans sitten seuraaviin koulukisoihin, Jade ehdotti.
-Niin kai. Täytyyhän sitä vielä treenaa mutta ehkä joskus, sanoin haaveilevasti. –Ja kyllä mäkin tarvitsen treeniä!
Fanni alkoi kyllästyä, joten vein sen pesuboksiin. Otin varusteet pois ja aloitin suihkutuksen, nimittäin Fanni oli todella hiessä. Minunkin otsa oli märkä ja otsatukka liimaantui siihen kiinni.
Lämmin vesi valui kaulaa pitkin lattialle ja Fanni innostuikin leikkimään letkulla. Aluksi se vain töykki sitä, mutta kohta se jo puristeli ja heilutteli etustaan hullunkurisesti. Pesussa menikin aika pitkään, koska Fanni halusi aina vain jatkaa leikkiään, eikä sitä voinut kieltää.
Viimein lopetin suihkutuksen ja loimitin Fannin fleeceen.
Viimeiset tuntilaiset astelivat sisälle ja Jade jakeli jo ruokia hevosille. Annoin Fannille itse ruuat sekä heinät, vaikka tuskin se Jadea juurikaan auttoi. Fanni naposteli nälkäisenä kaurasössöään eikä nostanut hetkeksikään päätään ylös.
-Täydellisyys, huokaisin ja silitin Fannin tähteä.
-Mä menen nyt! Moi moi, hyvästelin Jaden ja sukelsin ulos tihkusateeseen.

Puolen päivän aikaan Jasmin oli koittanut soittaa minulle ja jättänyt lopulta tekstarin ”Fannilla on kuumetta.”
Kolme viimeistä tuntia koulussa olivat kidutusta. Kaikki opit menivät ohi korvien ja harhailin huolestuneena tunnista toiseen. Opettajat eivät tietenkään pitäneet siitä etten keskittynyt ja sain muutamaan kertaan kuulla tiukkoja kysymyksiä ja sitäkin enemmän tuimia katseita.
Heti kun kello soitti ulos kolmelta, ponkaisin ylös pulpetista ja poistuin paikalta pyörälleni. Näppäilin äidille tekstiviestin, jossa kerroin asianlaidan. Soittamine olisi turhaa, en ikinä saisi lupaa lähteä. Kahdestakin syystä, ensimmäinen ja tärkein oli, etten ollut tehnyt läksyjä, toinen oli, että minulla oli mukamas hienot vaatteet päällä. Äiti oli ehdottomasti sitä mieltä, että kyllä tallin henkilökunta ne kaviolliset hoitaisi, ja niin varmasti olikin. En kuitenkaan halunnut jättää Fannia yksin ja ties mitä voisi tapahtua!

Koulu oli neljän kilometrin päässä tallista, joten matka tuntui uuvuttavan pitkältä. Tein kuitenkin varmaan maailmanennätyksen siinä, sillä poljin niin rivakasti.
Annoin pyöräni kaatua, en laittanut sitä edes nojalleen tallin seinää vasten. Puoli juoksua menin talliin etsimään Fannia. Tamman pää oli painuksissa, eikä se jaksanut edes höristää korviaan tullessani karsinan luokse. Puolet heinistä oli vielä syömättä ja ämpäri oli viritetty karsinan seinään, jotta juomista olisi helpompi tarkkailla.
-Voi sua, sanoin säälivästi, enkä tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä.
-Sen lämpö on noussut päivämittaan 39 asteeseen asti, Jade huokaisi takanani.
Hänellä oli mukanaan kaksi vilttiä ja ”hiittiloimi”, joka ylettyi niskaan asti. Hän tarjosi niitä minulle ja otin ne syliini. Avasin karsinan oven ja aloin asetella vilttejä Fannin selkään. Molempien vilttien päälle laitoin loimen, joka piti pakkausta kasassa.
-Ähkyn oireita ei sentään ole, Jade rauhoitteli.
-Onneks, sanoin vaisusti.
-Eläinlääkäri tulee sitten kun kerkiää, eli joskus kuuden aikoihin.
Se helpotti minua hieman, mutta kun oikein ajattelin, se olikin huono juttu. Tilanteen piti olla siis kriittinen jos eläinlääkärikin piti kutsua paikalle.
-Onks se juonut yhtään, kysyin.
-Vähän, Jade vastasi ja osoitti ämpäriä, jonka ulkopuolella oli tussilla tehty viiva.
Niin täynnä ämpäri oli ollut alkujaan, nyt siitä oli juotu pois ehkä pari hörppyä.
-Mistä tää voi johtua? Siitä eilisestä treenistä? Suihkusta? Sateesta, kyselin vihaisena, lähinnä itselleni.
-Ei varmasti mistään noista. Ei hikitreenin ja suihkun pitäisi tehdä mitään tähän aikaan vuodesta. Tää on varmaan vaan normi tauti, Jade vannotti.
-Voiko se tarttua muihin, Serafina kysyi kauhistuneena liittyen keskusteluun.
Serafina siirsi Lilaa automaattisesti vähän kauemmaksi.
-Vain ihmisten kosketuksien kautta, Jade lisäsi.
-Ai niin ku harjojen ja sen semmosten?
-Juuri niin, Jade nyökytteli.

Serafinan, Lilan ja Jaden mentyä laskeuduin istumaan polvet koukossa ja kädet jalkojen ympärillä. Nojasin oveen ja katselin kun Fanni lepuutti päätään melkein maassa kiinni. Jaksoin tuijottaa ja miettiä siinä ainakin tunnin, ennen kuin Jasmin ilmaantui paikalle.
-Et sä voi siellä kyykkiä koko päivää, hän sanoi ja jakeli minulle tehtäviä, joilla voisin edes hetkeksi unohtaa Fannin.
Otin tehtävät vastaan, mutta olin silti huolissani Fannista.

Ensimmäisenä sain täyttää tarhojen vesiastiat. Vedin seinässä olevan letkun ensimmäisen tarhan saaviin ja kävin avaamassa hanan. Puolessa tunnissa olin kaatanut jo kaikkiin vedet ja sain jatkaa käytävän harjauksella ja Fannin varusteiden putsauksella. Käytävälle oli tipahtanut vain pari heinän kortta sekä hevosten jaloista kaiken näköistä roskaa.
Oripuolella lattia oli sekaisempi. Minua tervehti kiivaasti kolme poikaa, joista yksi oli aivan varsa vielä. Sen kyltissä luki ”UKKOSEN POIKA”. Lempinimeksi oli annettu Lordi.
-Jaa että hirviön meiningillä mennään, sanoin ja hymähdin hieman.
Olin juuri rapsuttamassa Lordia kunnes tajusin, että pöpöt siirtyisivät heti siihen. Pesin kädet nopeasti lavuaarissa ja tulin sitten taputtelemaan Lordia. Viereisessä boksissa majaili Dark Zukker ox, eli Nekku. Sen pää oli sievä, josta huomasi heti, että kyseessä oli arabi. Silitin sitäkin. Kolmas ori oli Danielin Lento, alias Dani.

Petruska^^ asteli yllättäen ovesta sisälle ja tuli viereeni rapsuttamaan Dania.
-Terve pöljä, hän naurahti ja taputti oria.
-Onks tää sun ainut hoitsu, kysyin yrittäen kehittää keskustelua.
-Ei, ku mulla on toinenkin. Vera, se arabitamma, Petruska^^ vastasi. –Onks sulla muita kuin Fanni?
-Ei. Joskus tekis toista mieli, mut Fanni on parempi ku 100 hevosta yhteensä, sanoin.

Jatkoin luudalla huiskimista käytävän päähän ja siirryin sitten satulahuoneeseen. Huopa joutui heti pesuun, nythän sillä olisi aikaa kuivuakin. Satulavyö oli rapainen ja tarvitsi kunnon harjauksen juuriharjalla ennen kuin oikea pinta näkyi. Kuolaimet olivat vähän vihreät, johtuen ruohon syömisestä. Ohjat olivat kuluneet ja voisivat mennä poikki. Päätin ilmoittaa siitä Jadelle tai Jasminille.
Jasmin tulikin samaan aikaan varustehuoneeseen ja näytin hänelle ohjia.
-Ostin juuri kahdet ohjat. Mun tarvii vaan löytää ne, Jasmin naurahti.
Irroitin jalustimet ja uitin niitä ämpärissä. Sillä välin kun jalustimet likosivat pesin koko muun satulan. Sitten kiinnitin jalustimet hihnoineen takaisin.
Suitset purin kokonaan ja pesin huolellisesti. Kasaus, ihme kyllä, onnistui ongelmitta.

Kun kaikki varusteet olivat siististi omissa nauloissaan, palasin Fannin luokse. Jade oli juuri mittaamassa siltä kuumetta.
-38,8. Laskemassa siis, hän sanoi.
Huojennuksen aalto pyyhkäisi lävitseni. Jäin rapsuttelemaan Fannia vartiksi, kunnes lääkäri saapui paikalle. Hän kyseli oleellisia ja minä ja Jade vastailimme vuorotellen.
Eläinlääkäri kuunteli Fannin pulssia ja hengitystiheyttä, paineli limakalvoja ja tunnusteli Fannia muuten.
-Jep. Lievä viirus vain. Annan sille vähän vitamiinejä, joilla sen pitäisi parantua pikaisesti. Antakaa tästä neljän päivän ajan kaksi millilitraa aamuin illoin, eläinlääkäri neuvoi ja ojensi valkoisen pussin Jadelle.
Lääkäri laittoi piikkiin pienen määrän epämääräistä litkua ja törkkäsi sen hellävaraisesti Fannin lapaan. Tamma vähän säpsähti, mutta ei liikkunut kauemmas.
-Parina päivänä sitä ei kannata muuta kuin kävelyttää, mutta sen jälkeen voi aloittaa rennoilla ratsastuksilla. Kuurin loputtua tammaa saa ratsastaa normaalisti. Tarkkailkaa juoksutuksissa, että tuleeko sille paljon räkää sierainten ympärille. On kuitenkin suotavaa liikuttaa sitä vähän, ettei räkä jumittuisi kurkkuun ja pidentäisi paranemisaikaa, lääkäri neuvoi vielä.
He poistuivat Jaden kanssa satulahuoneeseen selvittelemään tarkemmin, mutta minä jäin Fannin luokse.

Laitoin loimen uudelleen kiinni, kun lääkäri oli sen avannut saadakseen piikin tuikattua lapaan.
Ilokseni Fanni hörppäsi vähän vettä ja vakuutin itselleni, että se alkoi parantua.
Olin tallissa vielä kahdeksaan asti, jolloin alettiin jakaa ruokia. Laitoin Fannille aterian uusien ohjeiden mukaan ja vein sen sille. Heiniä lisättiin vähän, vaikka Fanni ei niitä syönytkään.
Kuokkasin parit lantakikkareet ulos karsinasta ja tehtävä oli suoritettu.

Ei kai haittaa, että Fanni on kipeä? Kaipasin vähän äxöniä :'D Eläinlääkäri kulut voi kyllä ottaa rahoistani!

Ei haittaa, kai

Eka: Käytät mukavasti muitten hevosia ja hoitajia/ratsasatjia tarinoissasi.

Toka: Uui; < Fannilla kuumetta. Se veloitetaan nyt tästä rahastasi minkä saat.

Olisit saanut 150v€ - 100v€ = 50v€ ja pisteitä kertyi 4p

Torstai

Kouluni alkoi vasta kymmeneltä, onnekseni. Kuuden tunnin unet painoivat vielä aamullakin, mutta virkistyin, kun ajoin lähes kaatosateessa kohti tallia. Olin varustautunut huonoon säähän reilulla sadeviitalla ja vedenpitävillä verkkareilla. Sekä oikein leveä lierisellä hatulla, joka oli kulahtaneen myrkynvihreän värinen.
Näky ei ollut kovin kaunis, mutta en sentään kastunut kuin naamasta. Minulla oli iso säkki tuliaisia, nimittäin porkkanoita. Äiti tuputti myös mukaan kuivattuja leipiä ja tuoreita pullia. Pullat olisivat tietysti tarkoitettu ihmisille. Lisäksi minulla oli digikamera, jolla aikoisin räpsiä Fannista ensimmäisiä otoksia. Tässä säässä kuvista tulisi harvinaisen huonoja, mutta ainahan sitä voi yrittää.
Tallissa ei ollut vielä kuin Jade ja Jasmin, jotka jo ahkeroivat karsinoiden parissa.
Vain kymmenkunta hevosta oli laitettu ulos sadeloimet päällä. Se teki tietenkin karsinoiden siivouksesta vaikeampaa.

-Moi! Miten Fanni voi, kysyin ohittaessani Jasminia.
En pysähtynyt kuulemaan vastausta vaan kiirehdin itse hevosen luokse. Se työnsi päänsä heti karsinan oven yli ja hamusi porkkanapussia.
-Ruoka halu on ainakin tallella, huokaisin tyytyväisenä ja tiputin puolikkaan porkkanan sen ruokakippoon.

Ämpäri näytti olevan tyhjä, joten hain sen heti ensimmäisenä täyttöön. Valutin siihen pesuboksin letkusta vettä ja vein takaisin. Riisuin Fannin vilteistä ja loimista. Tunnustelin ettei se ollut hiessä ja pulssi olisi normaali.
Fanni näytti olevan kunnossa, lukuun ottamatta että se pärski useasti. Laitoin tammalle pelkän fleecen ja pienen annoksen lisää heinää.
-Ootteks te jo mitannu Fannilta kuumeen, kysyin Jadelta, joka tuli juuri putsaamaan viereistä karsinaa.
-Ei vielä. Mittari on varustehuoneen vihreässä kaapissa, Jade opasti ja heitti lantakikkareita rivakasti kottareihin.
Hain kuumemittarin varustehuoneesta, Jaden määräämästä paikasta.
Fanni pysyi rauhallisena koko ajan vaikka mittari olikin hidas.
-38.1, sanoin ääneen ja Jade nyökytteli vastaukseksi.
-Täysin normaalilämpö.
Olin niin iloinen, että meinasin heittää kärrynpyöriä. Jade ojensi talikon minulle ja virnisti. Otin Fannin kiinni ja talutin sen karsinan ulkopuolelle. Karsina ei ollut kovin likainen, mutta suurin osa turpeista jouti silti lantalaan. Puhtaat patjat edistäisivät paranemista.

Kyyditin kottarit lantalaan, vaikka märkä sää ei innostanut. Tarhoissa olevat hevoset nojailivat toisiinsa ja tuskin viitsivät edes avata silmiään kopistellessani edestakaisin. Yksi poikkeus kuitenkin oli. Nekku ravasi tarhan portille ja kiljahti minulle.
Se oli yksin tarhassa ja kaipasi selvästi kaveria. Menin rapsuttamaan sitä ja ori lähti kunniakierrokselle.
Se esitti kaikkia askellajeja kootussa muodossa ja teki piruettejä, pukkeja sekä äkkipysähdyksiä. En voinut kuin nauraa sen esitykselle. Nekku näytti niin tyhmältä kun laukkasi paksu sadekerrasto päällä ja muka leikki jotain hienoakin kouluheppaa.
-Täytyy sanoa Jadelle että osaat muutakin kuin vain kyydittää ihmisiä paikasta toiseen, hekotin.
Menin takaisin talliin ja ennen kuin vein Fannin takaisin karsinaansa tein pienen kierroksen käytävällä ja koitin kuinka helposti sen turpa alkoi vuotamaan. Juoksin pari metriä Fannin vierellä ja tamma innostui siitä kovasti.
-Menohaluja sillä ainakin on, naurahdin Jasminille joka katseli Fannin liikkumista.
Vein Fannin karsinaan ja lupasin, että iltapäivällä se saisi hölkätä enemmän.
-Tulkaa syömään pullaa, kehotin Jadea ja Jasminia, jotka ottivat kutsun ilomielin vastaan.

-Vielä 11 karsinaa putsaamatta, Jade huokaisi ja nojautui tuolissa taaksepäin.
Istuin arkun päällä, jolle oli kumottu kasa loimia. Mutustin vielä melkein lämmintä pullaa ja hörpin kahvia. Jasmin selasi uusinta Horzen kuvastoa ja ympyröi tavaroita mitä tarvitsisi. Jadekin osoitteli sormellaan eri tavaroiden kuvia.
-Herranjumala toi romaani maksaa yli satasen, Jasmin huokaisi ja näytti minullekin untuvaisen romaanin kuvan.
-Chris on kallis merkki, muistutin.
Jasmin käänsi pikaisesti sivua ja palasi ”normaalihintaisten” pariin.
-Tarvitaan lisää sadeloimia, jos säät jatkuu tällaisina, Jasmin mumisi ja ympyröi kaksi loimea.
-Eipä tää hevosharrastus halpaa oo, sanoin silmät pyöreinä katsellessani esitettä tarkemmin.
-Ei ole, ei. Tarvii jokaista penniä venyttää ja laittaa säästöönkin. Kuten nyt toi Fannin tapaus, jos meillä ei olis ollut säästöjä ei oltais voitu kutsua lääkäriä, Jade tarkensi.
Selasimme yhdessä lehden loppuun ja sitten minun oli lähdettävä kotiin. Täytyisi sentään vaihtaa vaatteet ja varmaan peseytyäkin…

Koulun jälkeen
Neljän aikaan iltapäivällä olin taas tallilla. Kaverini olivat vähän katkeria siitä, kun en enää juuri ollenkaan ollut heidän kanssaan, vaan vietin kaikki illat tallilla. Mutta en minä sille mitään mahtanut!

-Moikka, Inka tervehti heti kun pääsin ovesta sisälle.
-Moi, sanoin vähän pelästyneenä.
Koitin puristella takistani vettä pois, sää oli pysynyt kurjana.
-Mitä sä aiot tehdä tänään, Inka kysyi ja pyöritti sormensa ympäri mustaa hiuskiehkuraa.
-Juoksutan Fannia. Ei sillä oikein muuta tehdä voi, kerroin.
-Ai. Mitä sille on käynyt, Inka kiinnostui.
-Oli kuumeisena eilen ja sai lääkityksen. Etkö tiennyt sitä? Mä luulin, että tallilla mikään ei pysy salassa, naurahdin.
-Kyllähän mä huhuja kuulin, mutta ihan erilaisia! Olisit muka lyönyt Fannia tai jotain sellaista, Inka sanoi.
-Juu. Toikin huhu on kiertänyt jokaiselle. Alkeiskurssilaiset näki, ku mä tönin Fannia et se nostais kavion. Sit ne kerto Jasminille että olin hakannut Fannia. En tajua miten ne sellasen mielikuvan saa aikaan, huokaisin ja kohautin hartioitani.
-No niiden mielestä hevosille pitäis vaan syöttää porkkanoita ja rapsutella. Ikinä ei sais komentaa, Inka myhäili ja taputti viereisen karsinan hevosta. -Menen sitten yksin vaan taluttelemaan Lepaa maastoon. Joku toinen kerta sitten, jooko?
-Tietysti! Mennään vaikka heti lauantaiaamuna. Huomenna Fannia täytyy vielä vaan juoksutella. Lääkäri sanoikin, että pitää aloittaa rauhallisesti. Maastolenkki olis paras palautuskeino, innostuin.
Lupasimme, että saapuisimme tallille aamupäivällä ja lähtisimme heti tunnin lenkille, jos vain sää sallisi. Jos sää olisi todella hyvä, voisimme mennä pidemmällekin ja vaikka syödä lounasta laavulla. Se jäi kuitenkin aivan sään varaan.

Fanni odotteli minua karsinassaan ja näytti entistä vireämmältä.
Taputin sitä kaulalle ja jatkoin matkaani varustehuoneeseen. Vivian ja Emppa putsasivat kilpaa satuloita. Pyörittelin silmiäni, mutta en voinut olla nauramatta.
-Satuloista lähtee kohta pinta irti jos te noin innokkaasti niitä jynssäätte.
-Pakko voittaa, Emppa huikkasi välistä.
-Toi on kyllä hyvä motivointi keino. Täytyy joskus yrittää, sanoin.
-VALMIS! Vivian huudahti ja pian perässä myös Emppa.
Hetken he kinastelivat kummalta tuli siistimpää jälkeä.
-Ole tuomari, Vivian päätti lopulta.
Tarkistin molempien satulat tarkkaan. Empan satulavyöhön oli jäänyt vähän karvoja, kun taas Vivianin jalustinkumit olivat likaiset.
-Tasapeli, sanoin lopulta. –Saatte palkinnoksi pullat.
Osoitin pöydällä olevaa pientä pullakasaa ja he ryntäsivät sinne heti.
Nauroin ja otin suitset Fannin nimikyltin kohdalta sekä yhden harjan ja koukun.
Fanni temmelsi hoitaessakin jo niin paljon, että luulin, ettei se jaksaisi enää juoksutuksessa mitään. Harjasin ja puhdistin kaviot. Tällä kertaa Fanni ei edes huomannut putsausta, joten ongelmiakaan ei ilmennyt. Loimitin Fannin sadeloimeen, vaikka ulkona vain tihkutti.
Talutus oli hankalaa, sillä Fannilla oli kova kiire ja sitä sai jatkuvasti kääntää voltille. Heti kun se pääsi irti, sain nähdä upean pukkisarjan.
-Kipeä, mumisin huvittuneena.
Hetken juoksentelun jälkeen Fanni rauhoittui ja pärski. Pidin sen käynnissä kymmenen minuuttia ja pyysin sitten pientä hölkkää. Kaksi kierrosta oli riittävästi. Otin Fannin kiinni ja vein takaisin talliin.
-Kyllä sillä vähän turpa vuotaa, sanoin Jasminille ja kuivasin Fannin sieraimia pyyhkeellä.
-Ihan sopivasti. Parempi, että se tulee ulos kuin jää kurkkuun jumittamaan, Jasmin sanoi ja silitti Fannin kaulaa.
Riisuin sadeloimen ja vaihdoin sen fleeceen.
-Mun on varmaan pakko lähteä kotia kohti, kun olin eilen niin pitkään, huokaisin ja vein tamman karsinaan.
-Heitä sille sylillinen heinää ja jos viitsit niin voit sekoittaa sen sapuskat. Unohdan kuitenkin ne vitamiinit, Jasmin kehoitti.
-Joo, huikkasin takaisin.
Kannoin heinät ladosta Fannille ja menin sitten rehuvarastoon. Mittasin jokaisen ruoka-aineen tarkkaan ja lopuksi sekoitin kaikki täysin. Minusta ämpärin sisältö ei näyttänyt herkulliselta, mutta Fanni oli varmasti toista mieltä.
Jätin ämpärin näkyville kaurakärryn päälle ja kävin rapsuttamassa vielä Fannia.

Lauantai
Perjantaina olin tehnyt samat asiat kuin aiemminkin, hoitanut ja juoksuttanut Fannin. Tamma näytti jo niin virkeältä, että voisin huoletta ratsastaa sillä kevyesti. Kymmeneltä käännyin tallin pihaan ja moikkasin Inkalle joka toi Lepaa tarhasta.
-Tulithan sä, Inka huudahti.
-Tietenkin, sanoin. –Onks Fanni päässyt jo ulos?
-Jep. Ajattelin tuoda senkin sisälle, jos sua ei olis ilmaantunut paikalle, Inka nyökytteli.
Kävelin Inkan ja Lepan perässä sisälle ja otin riimunnarun mukaani pyydystykseen. Fanni nautti vapaudesta eikä meinannut antaa kiinni. Se ryntäsi ravilla aina karkuun kun olin lähestymässä. Sillä oli edelleen päällä sadeloimi, vaikka tällä hetkellä sää oli aurinkoinen. Ajoin Fannin nurkkaan ja nappasin sen kiinni.
-Jes, sanoin tyytyväisenä ja kiinnitin narun riimuun.
Fanni löntysteli vierelläni talliin. Jätin sen lähelle Lepaa, jotta voisimme jutella Inkan kanssa. Riisuin sadeloimen ja aloitin puunauksen.
-Mä voisin tulla ilman satulaa. Pakkasin muuten pari leipää ja mehua mukaan, kun ainakaan vielä ei sada.
-Mä otin neljä omenaa ja karkkipussin. Yks omena jokaiselle, Inka kertoi.
-Me voidaan varmaan ottaa joku vanha viltti varustehuoneesta, ehdotin.
Juttelimme reitistä ja lopulta päätimme, että menisimme kodalle syömään ja palaisimme samaa reittiä takaisin. Matkaan menisi kaksi tuntia. Lopetin harjauksen ja siirryin kavioiden putsaukseen. Fanni oli taas oma itsensä ja ei meinannut nostaa jalkaansa sitten millään. Kun kaviot olivat jotenkuten puhtaat, kävin hakemassa suitset, fleeceloimen ja itselleni kypärän. Myös Inka haki kypärän, raipan ja suitset.
-Kypärä ihan varoiksi vaan. Lepa saattaa innostuessaan pukitella ja siinä voi yksi kavio lentää päin takaraivoa, Inka selitti.
Puin Fannille fleecen sekä suitset ja aloin sitten miettimään millä kapuaisin sen selkään. Inka tarjoutui punttaamaan, joten en joutunut itse virittelemään katapulttia.
Ulkona hevoset innostuivat entisestään ja pääsin Fannin selkään vasta kolmannella yrittämällä. Se steppasi rajusti ja aloin jo kaipaamaan satulaa.
Pidin lujasti pientä harja tuppoa kädessäni ja vannotin itselleni, etten voisi tippua. Painoin kantapäillä Fannin kylkiä ja matka alkoi. Minä olin ottanut kaikki eväämme reppuuni, johon oli sullottu myös rähjäinen viltti.
Välillä Inkan täytyi neuvoa mistä piti kääntyä, mutta suurilta osin tunsin reitin. Fanni tallusteli edellä ja Lepa seurasi pomppien perässä. Inka innostui hypyttämään sitä eri luonnonesteiden yli ja silloin muistin kertoa hänelle maastoesteradan rakennuksesta.
-Tarvitaan vaan talkooväkeä ja sitten saadaan pitkä ja hyvä maastorata aikaseks! Toivottavasti ei tule jäitä niin voi hyppiä talvellakin, sepitin.
-Se olis kyl kivaa vaikken mä pääsekään nauttimaan siitä selästä käsin, Inka sanoi.
-Lepasta tulee varmaan joku GP-esteratsu. Sehän hyppää kevyesti noita metrisiä puunrunkoja, kehuin ihmetellen.
Se hyppäsi yhtä hyvin kuin Fanni. Me emme edes yrittäneet pieniäkään esteitä, vaikka Fanni olisi vähän halunnutkin. Minä pidin lenkin kuitenkin visusti käynnissä.
Maa oli vielä märkää, koska oli satanut monta päivää. Välillä puista tippui kylmiä vesipisaroita niskaan ja se jos mikä tuntui inhottavalta. Pienet hyttysen tapaiset ötökät kiusasivat hevosia ja vähän minua ja Inkaakin.
Keikuin rentona Fannin kyydissä ja annoin itseni retkottaa selässä miten sattui. Polku oli tasaista, eikä ympärillä oleva maailmakaan järkkynyt. Pellon reunalle päästyämme saimme todistaa joutsenten lähdön etelään. Fanni katsoi pitkään lintujen perään ja mietti varmaan, että miksei hän osannut lentää.
-Parempi vaan, että pidät jalat maassa, mumisin.
-Mitä, Inka kysyi.
-Ei mitään, vastasin ja hymyilin.
Juttelimme Inkan kanssa Lepan tulevaisuudesta ja Fannin kisaurasta. Inka aikoi opettaa Lepan kaikkiin varusteisiin kun se täyttäisi kaksi. Kolmivuotiaana sitä voisi kouluttaa ratsuksi ja nelivuotiaana se olisi jo käyttökelpoinen kisaheppa.
-Ajatella jos ihmisetkin kasvais yhtä nopeesti, sanoin.
-Niinpä. Kolmeveenä tarvis jo tietää tuleva ammatti, Inka lisäsi.
-Mut kylhän me sit kuoltaisiinkin joskus alle 30-vuotiaina, muistutin.
-Niin, Inka myönsi.
-Kato tuolla on kota, huudahdin ja kannustin Fannin vahingossa raviin.
Valuin Fannin kyljelle ja meinasin tippua, mutta ratsu pysähtyi puun eteen ja sain pehmeän pudotuksen. Fanni alkoi heti rouskuttaa ruohoa maasta, joten pyydystämisessäkään ei mennyt aikaa.
-Ei kai sattunut, Inka kysyi nauruaan pidätellen.
Rupesin nauramaan täysillä ja Inkakin uskaltautui kikattamaan tilanteelle.

-Mulla on tosi huono tasapaino, ilmoitin päästyämme kodalle nauttimaan eväistä.
-En mä nyt tiedä. Mutta voihan sitäkin aina treenata, Inka sanoi ja heitti hevosille omenat.
-Alan ratsastamaan kerran viikossa ilman satulaa, naurahdin, mutta päätin tehdä niin. –Tai liityn vikellysryhmään.
-Mitäköhän Fanni sanois vikeltäjistä, Inka kysyi.
-Ei varmasti tykkäis. Se on vähän herkkis muutenkin, tyrmäsin.
-Monet muutkaan hepat ei kestä sellasta et selässä tehdään kuperkeikkoja. Tarvii olla rauhallinen, mutta ei laiska, Inka täydensi.
Söimme melkein puolituntia ja pidimme vielä ruokalevonkin. Inka punttasi minut takaisin Fannin selkään ja käänsin sen samalle polulle josta olimme tulleetkin.
Rentoutuneina ja vatsat täynnä kotimatka sujui leppoisasti. Tai ainakin melkein…

Ohitimme juuri samaa pelto missä olimme nähneet joutsenet. Pieni ja höppänä pupunpoikanen päätti ylittää tien juuri Fannin nenän edestä. Voit arvatakin mitä siitä seurasi!
Fanni hyppi hetken paikallaan ennen kuin singahti matkaan. Sain juuri vähän harjaa käteeni ja koitin pitää painopisteen mahdollisimman alhaalla. Samalla kun hain tasapainoani, kiristin ohjia. En uskaltanut edes katsoa taakseni, silloin ilmalento olisi ollut varma. Aloin sahata rivakasti ja Fanni alkoi hidastamaan raviin. Ravista tipuin alas, sillä se töyssytti liikaa. Pidin ohjita kiinni ja Fanni pysähtyi vierelleni. Käteni tärisivät ja pääni löi hetken tyhjää. Huomasin kuinka kädestäni valui verta. Siihen oli osunut joku oksa ja tehnyt pitkän viillon käsivarttani pitkin. Nousin istumaan ja näin kun Inka konkkasi Lepan kanssa luokseni.
-Miten sun kävi, kysyin.
-Kaaduin ja löin jalkani kiveen. Lepa kiikutti mua hetken perässään mutta kauaa ei jaksanut, Inka sanoi ja lösähti viereeni.
-Oksa jäi kiinni mun paitaan ja teki haavan. Tipuin maahan ku Fanni siirty raville. Onneks siirty, muuten olisin varmaan tippunu laukasta, kerroin.
-Mitäs nyt tehdään, ku molemmat ollaan rampoja, Inka kysyi ja hieroi jalkaansa.
-Talli on ihan lähellä jo, mutta sä et kyllä pysty sinne konkkaamaan, huomautin. –Testataanko onko Fannista vikellyshevoseksi?
-Hullu! Meille voi käydä vielä pahemmin, jos ruvetaan temppuileen. Ei sulla sattuis olemaan kännyä mukana, Inka sanoi ja nousi ylös voihkaisten.
-Ei ja vaikka olisikin niin joutuisit kuitenkin laahautuun tielle asti, muistutin ja nousin Inkan mukana seisomaan.
Hetken suostuttelun jälkeen Inka kapusi perässäni Fannin selkään. Lepa sai kävellä Fannin vierellä, kun Inka piteli sen narusta kiinni.
Fanni asteli varovasti, kuin tietäen, että kyydissä olisi avuttomia. Matka tallille oli hiljainen ja vasta pihassa saatoimme hengähtää.
Jasmin tuli heti auttamaan, nähdessään likaiset vaatteemme ja naamamme.
Jade kävi riisumassa Fannin varusteista, kun me putsasimme haavoja.
-Tarviiko jotain kuskata lääkäriin, Jade kysyi.
-Ei. Mulle tulee vaan pieni mustelma polveen, huomenna se on taas entisensä, Inka naurahti ja pesi kasvonsa pesuboksissa.
-Munkin käsi paranee laastarilla, sanoin.
Ennen kuin lähdin, kävin tervehtimässä vielä Fannia, joka oli tehnyt upean työn. Ja vielä sairaana!
-Huomenna saat pitää vapaata, kun tänään teit töitä kahden edestä, lupasin ja silitin Fannin tähteä.
Se oli jo saanut päiväruuat ja popsi niitä nälkäisenä.
Yritin vähän putsata sen karsinaa nopeasti, mutta pian poljin jo kotia kohti.

Torstai: Juoksutusta, talli elämää (: Mukava tarina.

Lauantai: Inka tarinassas tosi kiva. Otat hyvin muita hoitajia tarinoihisi (: Tosi hyvä tarina !! Tykkään.

Saat.. Hmmm, 150v€ ja 10 p

Koulu

Välitunneilla ja ruokailuissa olimme ruvenneet olemaan Inkan kanssa yhdessä ja toisia ärsytti koska aiheemme ei juuri vaihtunut hevosista. Yleensä kuljimmekin vain kaksin, eikä se haitannut. Olimme koko alkuviikon tehneet hienoa suunnitelmaa maastoesteradasta. Kerran koulumatkalla olin käynyt näyttämässä kyseisen ympäristön, minne rata olisi tarkoitus rakentaa. Se olikin hyvin inspiroivaa.
Keskiviikkoon mennessä meillä oli minun matikanvihon takakannessa kartta Jasminille ja Jadelle näytettäväksi.
Koitimme tehdä radan huomioiden turvallisuusseikatkin, esimerkiksi vesieste oli helppo ”sulkea” talveksi ettei ketään liukastuisi.
-Talkooväkeä tarvitaan enemmän kuin aikaisemmissa radoissa, Inka mietiskeli.
-Toivottavasti muut hoitajat ovat innostuneita, onhan meitä sitten ainakin kymmenen, sanoin ja harmikseni koulun kellot pirahtivat sisälle.
Otin vihon reppuuni ja hölkkäsin muiden perässä sisään.

Koulun jälkeen
Harjoittelin viimeiset minuutit nihkeästi ruotsin kielen ääntämistä, kunnes minuuttiviisari kilahti kolmen kohdalle.
Oppilaat ponkaisivat pystyyn ilman opettajan lupaa ja rynnivät täyttyville käytäville. Jäin naulakoille odottamaan Inkaa ja mahdollisesti myös Emppaa, koska hänkin kävi samaa koulua.
Inka ilmestyi iso oranssi pahvi kainalossa leveästi hymyillen.
-Mikä toi on, kysyin heti kun Inka pääsi kuuloetäisyydelle.
-Jäi vähän kuviksen tunnilla aikaa niin tein ilmoituksen, Inka huudahti ja heilutti pahvia naamani edessä.
Otin sen käsiini ja luin värikästä tekstiä innostuneena.
-Ainakin katseen kääntävät värit, naurahdin.
Paperissa oli oranssia, keltaista, pinkkiä, punaista, limenvihreää ja taivaansinistä. Täytyi olla värisokea jos sitä ei nähnyt!
-Sehän on tarkoitus, Inka sanoi.
-Luuletko, että Jasmin ja Jade suostuvat tuohon sopimukseen, kysyin epäröiden ja osoitin pahvin lopussa olevaa lausetta.
”Kun työ on tehty, kaikki talkoolaiset saavat käydä testaamassa rataa!”
-Jos eivät, niin läntätään joku hevosen kuva siihen. Jotain pitää olla palkkioksi kuitenkin, Inka tuumi.
-Ehkä voitais tarjota hernekeitto lounas tai pullakahvit. Voisin kysyä tädiltäni puoli-ilmaiseksi munkkeja, hän on leipomossa töissä, ehdotin.
-Joo! Mutta koitetaan eka tota mainoskikkaa, koska mä ainakin haluan testata sitä heti, Inka lisäsi.
Olimme ehtineet jo lasketella pyörillämme ensimmäisen mäen yli. Minun kotini näkyi jo.
-Nähdään puolen tunnin päästä, huusin ja heilutin.
Kaarsin porttimme eteen ja avasin sen tottunein ottein. Portin lukko tarvitsi vähän erikoiskäsittelyä, pari rivakkaa potkaisua.
Puin ripeästi ratsastushousut ja mukavan villapaidan. Söin välipalaksi kaksi leipää ja oman puun omenoita. Puolessa tunnissa olin starttivalmis.
Polkaisin risteykseen ja vilkuilin ympärilleni. Inka polki vimmatusti minua kohti ja pian poljimme jo vieretysten.

Talli
Pysäköimme pyörät tallin nurkalle ja hipsimme sisälle. Jasmin sattui juuri sopivasti vastaan ja esittelimme monin sanoin ja kuvin teoksemme.
-Okei, Jasmin sanoi kymmenen minuutin päästä kun esitelmä loppui.
-Oliks toi niin ku myöntäminen vai epäuskoinen, kysyin täpinöissäni.
-Sekä että. Tuollainen rata olisi upea, mutta työ väkeä kaivattaisiin hurjasti, Jasmin vastasi ja vilkaisi vielä mainosta. –Silmät sokaistuu.
-Kaikki sanoo tota, Inka tuhahti.
Jasmin lupasi yrittää, mutta muistutti, että Jaden täytyi myös suostua. Tallustelimmekin heti pitämään uutta puhetta Jadelle, joka selasi laskuja varustehuoneessa.
Olimme harjoitelleet osuvia ilmaisuja ja vuorosanoja valmiiksi, joten esitys kuulosti täysin samalta kuin Jasminillekin.
-Jaahas, jaahas. Se oli kyllä kiva paikka mikä me Civan kanssa löydettiin, mutta että näin iso rata kuulostaa vaikealta, Jade tokaisi.
Jatkoimme valistusta siitä kuinka helppo esteet olisi tehdä ja meillä olisi jo yhteistyökumppaneitakin mukana. Jade alkoi viimein nyökyttelemään ja selasi kalenterista päivää joka sopisi parhaiten.
-Tämän viikon lauantai, Jade sanoi ja käski viemään pahvin ilmoitustaululle.
Laitoimme loppuun vielä numeromme, jotta muulloinkin voisi ilmoittautua, kuin silloin kun olisimme tallilla.

Vaikka olin aivan yli-innoissani tulevasta radasta, täytyi normaalit tallityöt tehdä ensin. Niihin kuului karsinan putsaus. Talikoin ripeästi lantakasoja kottareihin ja selvittelin päässäni tehtäviäni. Soittaisin tädilleni ja tilaisin munkit sekä ostaisin porot kahveihin. Äiti saisi pitää pientä kanttiinia, muiden vanhempien kanssa. Itse raataisin pääpiruna aamusta iltaan.
Inkan puolelta tulisi peräkärry, joka helpotti elementtien kuskaamista huomattavasti. Tallilta taisi suurimman osan tarvittavista työkaluista ja metsästähän löytäisimme luonnonainekset.
Karsina oli yllättävän nopeasti puhdas ja kiikutin kärryt lantalaan. Näin matkalla Fannin ja tervehdin sitä silityksin.
-Täytyy suunnitella nyt kaikki sen lauantain takia. Ei voida ottaa perjantaina kovin rankkaa treeniä, kun lauantaina pääset hyppimään maastoon. Tänään voimme kyllä huoletta päästellä, naurahdin ja jatkoin vaellustani talliin.
Otin narun ja kävin kidnappaamassa Fannin sisälle.
Harjatessani Fannia sain jo kaksi osallistujaa, Empan ja Serafinan. Inka oli kirjannut Mirjamin osallistumisen ylös. Mahtavaa, puolessa tunnissa oli jo puolet väestä koossa!
Fanni oli ihmeissään, kun olin niin pirteä. Sekin herkistyi ja reagoi kaikkeen vauhdilla. En meinannut saada sille satulaa selkään, kun se hääräsi iloisesti edestakaisin.
-Hmp. Tänään täytyy kuluttaa sun energiat. Miten olisi puomeja ja diagonaalilla laukanvaihtoja, kysyin.
Fanni ei ehtinyt vastamaan vaan jatkoi täpinöimistä.
-Saako puomiharkkoihin tulla mukaan?
Kysyjä oli Vivian. Hän seisoi raamikkaan Keken kanssa karsinan edessä.
-Tietysti! Kekehän on mulle tuttu heppu, sanoin ja taputin ruunan kaulaa. –Varsinainen retku! muistelin.
-Jep. Mä varustan sen nopeasti, niin mennään samalla oven avauksella ulos, Vivian sanoi ja kiirehti Keken omalle karsinalle.
Fanni norkoili hermostuneesti ympärilläni, kun suitsimiseen oli tullut tauko. Fanni otti kuolaimet kiltisti, mutta nyppi päätään ylös, enkä meinannut saada niskahihnaa korvien yli.
Kiinnitin kaikki remmit sopivan tiukoiksi ja lyhensin jalustimia yhdellä, jotta kevyt istunta olisi vaivaton.
Hain itselleni kypärän sekä hanskat. Ulkona oli vähän kostea ilma, mutta vielä ei ainakaan satanut.
Otin ohjat käteeni ja huikkasin Vivianille.
-Tullaan, hän huusi takaisin ja pian kävelimme peräkanaa kentälle.

JATKUU HUOMENNA!!

Olimme saaneet Fannin kanssa olla hyvin usein rauhassa kentällä ja Fannikin reagoi Kekeen närkästyneesti.
Heittelimme puomeja pitkille sivuille sekä yhden keskelle kenttää. Menin takaisin keskihalkaisijalle.
Laskin jalustimet ja kiristin vyötä. Otin ohjat heti toiseen käteeni, sillä Fanni näytti olevansa menopäällä.
Fanni pukitti kerran Kekeen päin ja teki selväksi että nyt kaikki kiukuttaa.
-Tammaluonne, huokaisin Vivianille.
Näpäytin terävästi pohkeilla Fannin kylkiä ja murahdin komennukseksi. Fanni lähti hypähdellen eteenpäin ja sain käyttää apuja entistä tarkemmin ja vaatia Fannia käyttäytymään nätisti.
Aloin heti tehdä peruutuksia, sillä ne olivat oivia kunnioitusharjoituksia. Ensin Fanni vikuroi ja nyki päätään sekä potki ilmaa. Pidin kuitenkin pääni ja kohta Fanni peruutti viiden askeleen sarjoja mukisematta. Fannia innosti puomit ja välillä köröttelimme ravissakin, kun Fanni oikein innostui. Keke oli rauhallisempi tyyppi. Sekin tietysti reipastui huomatessaan puomit, mutta pysyi hallinnassa ja kuunteli Vivianin ohjeita.
Tein pari takaosakäännöstä notkistamiseksi ja sitten siirryin raviin. Keke siirtyi uran sisäpuolelle, koska Vivian halusi taivutella sitä.
Aina ennen puomia herätin Fannin napakalla maiskauksella, joten puomit eivät kolisseet.
Menin ravia pitkän aikaa ennen kuin nostin laukan. Jouduin laukkaamaan ympyrällä, sillä puomit olivat mitoitettu raviaskeleille. Fanni heitti innostuessaan pari pukkia, mutta muuten sain körötellä keinutuolilaukkaa.
Otin nostot molempiin suuntiin, kunnes rauhoitin tamman käyntiin. Selvitin diagonaalin reitin Fannille ensin käynnissä ja sitten ravissa. Kun Fanni tajusi idean, nostin laukan. Ensin jouduin tekemään vaihdot ravin kautta ja sähläämään enemmän. Vaihto täytyi aloittaa jo heti kun käännyttiin kulmasta keskelle. Puolipidäte, sisäohja löysää, ulkopohje pari senttiä taakse, sisäpohje reilusti eteen ja puomin kohdalla vaihto!
Tuntui, että Fanni ei ehtinyt edes hiestyä, kun minä jo läähätin. Siirsin käyntiin ja vaihdoimme ”kuulumiset” Vivianin kanssa.
-Fanni on vähän jäykkä nostoissa ja ne tarvii tehdä ihan yli tarkasti. Mulla taitaa olla huono kunto, huokaisin.
-Keken laukka on niin isoa ja joustavaa, nostoissa tulee yleensä pukkeja, mutta muuten okei, Viviankin selvitti.
Ennen lopettamista otin vielä molempiin suuntiin onnistuneet ravi pätkät. Nautin rennosta hölskymisestä, kun olin jännittänyt diagonaalilla koko kroppaani. Myös Fanni tykkäsi pitkin ohjin tallustelusta. Hidastin käyntiin ja käänsin keskihalkaisijalle. Valahdin alas taputellen Fannin kaulaa. Löysäsin vyötä ja turparemmiä. Kävelin Fannin kanssa pari kierrosta loppukäynneiksi.

Tallissa riisuin Fannin varusteet ja sain taas kaksi osallistujaa maastoesteradan rakennukseen, Vivianin ja Nannin. Inkalla oli jo pitkä lista osanottajista.
-Mehän rakennamme vaikeammankin radan tunnissa, hämmästelin listattuja nimiä.
-Eiks se oo hyvä!? Olen sopinut jo kotiväen kanssa kaikki valmiiksi. Nyt täytyy enää venata lauantaita, Inka sanoi hyppien tasajalkaa.
-Joo, joo, naurahdin ja harjasin Fannin loppuun.
Kännykkäni tärisi housujeni taskussa. Viesti oli saapunut.
-Äeh! Joudun lähtemään nyt, huokaisin ja taputin Fannia.
-Tyhmää, Inkakin murahti.
Kiikutin varusteet satulahuoneeseen ja hiippailin nopeasti pyörälleni. Jade haki juuri Nekkua tarhasta, joten huikkasin hänelle ohjeistuksen. Jade lupasi loimittaa Fannin, jos tarve vaatisi.
Käännyin tallitielle ja huitelin kotiin.

Lopusta tuli ihan kökkö, sori :SS

Kiva tarina pitkästä aikaa! Viihdyttävä, ja ei ollut tylsää lukea (: Saat.. HHHMM, 100v€ sekä 10p

Astellessani perjantai iltapäivällä Sueñoon vatsassani pyöri jo perhosia. Minulla oli tuomisena omenoiden lisäksi kaksi cd-levyä. Päätin tehdä ratsastustunnista hauskan ja rentouttavan, musiikilla. Olin suunnitellut asian jo etukäteen. Ottaisin mankan varustehuoneen pöydältä ja kiinnittäisin sen jatkojohdolla pistorasiaan, joka sijaitsi tallin nurkalla.
En tiennyt mitä Fanni pitäisi musiikkimaustani, mutta olin koittanut ottaa jotain hempeää, jonka tahdissa oli helppo työskennellä. Eriaskellajeille oli myös eri musat, joka tekikin tunnista erityisen hauskan!
Heti päästyäni sisälle ilmoitin jokaiselle vastaan tulevalle meneväni kentälle soittamaan musiikkia. Muutamat kysyivät, että mitä hemmettiä, toiset tyytyivät vain pyörittelemään silmiään ideoilleni. Sentään yksi, Vivian Rosen kanssa ilmoittautui mukaan. Hän oli mennyt monta kertaa katrillia ja tajusi heti jujun.

Tallissa oli hiljaista ja onnekseni en joutunut hakemaan Fannia kaukaa tarhasta, vaan se oli pyydystetty minulle valmiiksi talliin.
Heitin sen ruokakippoon omenan, joka maistui Fannille paremmin kuin hyvin. Kerroin aikeistani myös Jasminille, joka vain naurahti, mutta antoi luvan musiikin kuunteluun. Tallustelin varustehuoneeseen tarkistamaan soittimen kunnon. Se päräytti ilmoille kaunista iskelmää heti kun painoin ON-nappia.
Hiljensin vekottimen heti, äänet olivat olleet kaakossa ja puolet tallin väestä oli hypännyt kattoon.
-Fanitaks sä noin paljon Mattii ja Teppoo, Emppa vihelsi huoneen ovelta.
-Joo. Se Teppo on ainaski niin söpis, vastasin virnistellen.
-Mulle varattu kuules, Viviankin liittyi kiusoitteluun.
Kikattelimme hetken ennen kuin palasimme töihimme. Otin Fannin harjat ja suitset karsinalle ja aloitin, yllätys, yllätys harjaamisella.
Fanni oli taas pirteä kuin peipponen ja sitä sai rauhoitella toden teolla. Annoin sille pari omppua lisää, jotta kavioiden puhdistus ei olisi käynyt liian hankalaksi.

Vivian suitsi jo Roseaan, joten minulle tuli kiire. Fanni haukkasi kuolaimet, joten olin ennätysajassa valmis. Kiinnitin kypärän tarkasti, sillä tippumisia saattaisi tulla. Vivian käveli ohitsemme ja me kiisimme perään. Fanni pääsi käymään nopeasti myös varustehuoneessa, sillä sieltä otin mukaani mankan.
Oli kyllä vähän hankalaa peruutella Fannin kanssa pois kapeasta oviaukosta, mutta pääsimmepä kuitenkin.

Emppa oli luvannut avustaa johtojen kanssa samalla kun laittaisi vesiä tarhoihin. Annoin Empan hoitoon koko musiikin viristyksen ja menin itse punnertamaan selkään. Mietin sopivaa katapulttia, kun omat jalkavoimat eivät riittäneet pomppaamaan suoraan selkään. Päädyin aitaan. Aluksi Fanni vähän ihmetteli, miksi sen pitäisi seistä kylki kiinni aidassa, mutta suostui sitten, koska sai rouskuttaa ruohontupsaita aidan ali.
Kapusin selkään ja opastin Empalle oikean kappaleen valinnan. Ensimmäisenä kajahti Egotripin väsynyt matkustaja. Nyökytin Empalle, tämä oli ihan hyvä.
Tunnustelin käyntiä ja tein pari ympyrää sekä pysähdystä. Fannin askel oli tasainen, joten tasapainon kanssa ei tullut ongelmia.

Kun biisi vaihtui ”My boy lollipop”:iin, lähdimme kuin yhdestä mielijohteesta raviin. Rytmi sopi juuri pomppivaan raviin ja nauru raikui meidän hoilatessa kertosäettä. Tuntui kuin hevoset asettivat askeleensa juuri niin, että ”pop”:in kohdalla tuli oikea superpomppu, joka sai minut ja Vivianin kikattamaan.

Fanni ei ehtinyt edes pelkäämään ihmeellistä vekotinta joka rämpyttää eri lauluja.
Seuraava oli taas vähän hitaampi, joten kävelimme rentoutuneina.
Olimme juuri Fannin kanssa mankan kohdalla, kun kappaleeksi tuli Toy-Boxin Superstar. Se vasta oli kauheaa lapsirokkia. :’D
Fanni hypähti kaksi askelta eteenpäin ja liiteli ravia, kuin ajatellen olevansa kyseinen supertähti. Kun viimeinen kertosäe alkoi, Fanni heitti upean pukki sarjan. Tipuin tietenkin, mutta minua huvitti kun Fanni ihan tajusi mitä siinä sanottiin. ”I am a superstar with a big big house and a big big car,
I am a superstar and I don't care who you are.”
Vivian oli pysäyttänyt Rosen nurkkaan ja nauroi hervottomasti.
-Sulla on ihan pimee musiikkimaku, hän huudahti naurun ohella.
-Älä viitti, Fanni ainakin tykkää!
Otin Fannin kiinni ja nousin uudelleen ratsaille. Biisi oli vaihtunut Dazen superheroeen, mutta jatkoin käynnissä, vaikka se olikin aika menevä.

Viiden minuutin päästä entistä leveämpi hymy levisi kasvoilleni. Alkusoitto oli pitkä ja olin niin jännittynyt. Viimein alkoi ”kunnon jytäys”. ;DD
Painoin pohkeet Fannin kylkiin ja singahdimme laukkaan. Nähtävästi Viviankin oli tunnistanut kappaleen ja laukkasimme, kröhöm hieman reippaasti. Käännökset olivat lähinnä kanttauksia ja ohjat roikkuivat löysinä. Vaikka vauhti olikin piinaava, ei tasapainon kanssa tullut ongelmia. Tämä oli varmasti parasta ratsastuksessa. Päästellä ilman huolen häivää, huippumusiikin mukana.
”It's the final countdown” kohta oli niin legendaarinen, että ihan vahigossa painoin pohkeet Fannin kylkiin. Lensimme, liitelimme, hypimme, loikimme… Soolon aikana hieman hiljensin, mutta onneksi se ei ollut pitkä vaan pian olimme taas täydessä nelissä.
Kiidon rytmi oli jotain niin mahtavaa. Tunsin näin ilman satulaa Fannin jokaisen eleen ja se tajusi kaikki minun mielialat, milloin olisi aika vetää itsensä piippuun ja milloin vain pyöriä laukassa eteenpäin.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niinhän sitä sanotaan. Kappaleen jälkeen hiljensimme ravin kautta käyntiin. Fanni oli hiestynyt viiden minuutin kiidon aikana aikalailla, joten annoin sen madella ja tasata hengitystään.
Kaaduin selälleni Fannin lautasille, eikä minulle tullut edes mieleen epäröidä. Katselin tasaisen sinistä taivasta ja pieniä pilviröykkiöitä.
-Niin ihanaa, huokaisin hiljaa ja suljin silmäni.
Olo oli keveä, kun ei tiennyt muusta maailmasta mitään. En ajatellut oliko penkeille kerääntynyt katselijoita tai oliko tätini jo tuonut huomiset munkit. Tiesin vain, että Fanninkin ajatus ei liikkunut ja nautimme yhdessä hiljaisuuden tunteesta. Tämä saattoi kuulostaa tylsältä, mutta se tunne oli aivan eri.
Parin minuutin jälkeen pakotin itseni nousemaan ja heräämään tähän maailmaan. Vivian myötäili Rosen käyntiä rentona, Jasmin jakoi heiniä tarhoihin ja Emppa otti cd:tä pois mankasta.

Oloni oli raukea, nyt minua houkutteli vain pehmeä sänky, johon voisi pujahtaa ja nukahtaa heti.
-Mä tarviin aina välillä muistutuksia kuinka onnellinen mä oonkaan, kuiskailin Fannille ja se pärskähti myöntyen.
Enhän minä voinut olla varma ajatteliko Fanni oikeasti jotain muutakin kuin kaurasäkkiä, mutta ainakin toivoin, että Fannin ajatuksenjuoksussa pilkahtelisin myös minä. Omat ajatukset olivat pyhitetty Fannille.
Käänsin keskelle ja laskeuduin selästä.
-Joko sä nyt lähdet, Vivian kysyi.
-Joo. Meen vähän taluttelemaan, vastasin ja avasin portin.

Fanni käveli vierelläni ja nyppi pisimpiä ruohoja maasta. Vaelsimme hitaasti maastopolulle, jossa istahdin kivelle. Annoin Fannin syödä kellastuneita kasveja, vaikka eiväthän ne yhtä hyviä olleet kuin tuoreet.
Vartin istuskelun jälkeen lähdin vastahakoisesti talliin. Riisuin Fannin suitsistä ja silittelin sen ryntäitä kostealla sienellä. Levitin Fannin jalkoihin pitkät viirut savea ja nyt viimeistään tamman olo oli taivaallinen. Loimitin sen kevyesti ennen kuin lähdin.
Olin todella uninen, joten tallitöistä tuskin tulisi mitään. Kerroin asiasta Jadelle ja hän lupasi hoitaa Fannin illalla.
Polkaisin alas hiekkatietä ja vasta nyt muistin huomisen kohokohdan…

Lauantaina oli aikainen herätys, mutta silti minua ei väsyttänyt tippaakaan. Seitsemän aikaan lähdin auttamaan Jadea ja Jasminia aamutallissa, sekä näyttämässä maastoesteradan paikan Inkan isälle ja tädilleni.
Äiti oli jo pakannut autoon maalipurkit ja pienet viirit, joita oli väkertänyt viime iltana. Minä olin pukenut päälleni vanhat farkut, joissa oli reikä molemmissa polvissa sekä keltaisen t-paidan, jossa oli mustikkatahroja. Minun erityistehtävänä olisi maalaaminen, tietysti ensin avustaisin itse esteiden rakennuksessa.
Äiti ajoi tasaista vauhtia ensin tallin pihaan ja jätti minut sinne ja kurvasi sitten maastoesteradan lähelle.

Jade talutti juuri Ziraa tarhaan ja moikkasi minulle. Talli alkoi olla tyhjä nelijalkaisista, joten sain aloittaa heti ”oikeilla tallitöillä”.
-Sä voit käydä heittämässä tarhoihin heinät, koska luulen ettei sua kiinnosta heti ruveta siivoon karsinoita, Jasmin kehoitti.
-Selvä. Normimäärä jokaiselle, vai? Kysyin ja astelin jo ovelle.
-Joo. Bossille voi laittaa vähän enemmän, Jasmin raportoi.
Poistuin tallista ja menin täyttämään heinäkärryjä vajaan. Vajassa tapasin pienen vaalean kissan, joka oli varustettu hauskoilla hunajan värisillä täplillä.
Kissa töykki minua ja kehräsi äänekkäästi. Silitin sitä hetken ennen kuin jatkoin kärryjen täyttöä. Minua rupesi yskittämään, kun kuivaheinä pölysi ja meni keuhkoihin. Ladoin kärryt täyteen ripeästi ja lykin ne lopuksi ulos. Kissa livahti myös pihalle ja lähti pellon suuntaan, nähtävästi kotiinsa.
Hevoset seurasivat minua kuin magneettia ja sain aikaan pari potkimiskohtausta laumoissa. Jokainen sai sylillisen heinää, joka vastasi 1-2 kiloa.
Monet yrittivät kurotella kärryihin jo etuajassa, mutta pahat saivat palkkansa, nimittäin sähkärit tarhan langoista. Heinien jakoon meni puolisen tuntia ja seuraava tehtävä oli käytävien lakaisu. Otin kastelukannuun vettä ja heittelin siitä sitä lattioille, ennen kuin aloin huiskimaan luudalla. Näin vältyttiin kurkkua kutittavalta pölyltä.

Apuun oli tullut myös Mirjami, Nanni ja Kaaju. Selvisimme lisäkäsien avulla puolessa toista tunnissa kaikista karsinoista ja pääsimme lähtemään radan rakennus hommiin. Me menimme kiltisti kävellen, vaikka matkaa oli ”jopa” kaksi kilometriä.
Polulle asti kuului iloinen puheen sorina ja heti kun tulimme näkyviin, saimme monet tervehdykset.

Inka kiikutti minua käsivarresta vesiesteen luokse.
-Vedä siitä pressun toisesta päästä, niin isä paukauttaa sen kiinni, Inka neuvoi.
Menin Inkaa vastapäätä ja venytin pressun suoraksi. Laitoin silmät kiinni kun Inkan isä tuli naulapyssyn tapaisella koneella ohitseni. Se meni ehkä parin sentin päästä sormiani ja pystyin jo kuvittelemaan ne murskattuna.

Töitä riitti ja vasta yhdentoista aikaan ehdimme levätä hetken, lounaan muodossa.
-Seuraavaks voidaan aloittaa risuesteiden tolppien maalaus ja starttiesteen lautojen kirjoitus, Jade pohti.
-Mä haluun ainakin tehä starttiesteen, huudahdin heti ja Emppa yhtyi kinuamiseen.
-Selvä. Inka ja Mirjami tehköön risuesteen tolpat. Mitä esteitä täytyy vielä tehdä, Jade kysyi ja selasi tulostuspaperille kirjoitettua listaa.
”*Starttieste.
*2x Risueste.
*Vesieste.
*Banketti.
*Tukki.
*Rengaseste.
*Aitaus
*Paalisarja
*Hauta.
*Viettävä Portti.
*Vedessä oleva este

Vielä ainakin kymmenen estettä, mutta aikaakin oli.
Parin munkin ja lämpimän teekupposen jälkeen jatkettiin taas töitä. Minä ja Emppa kirjoitimme mustalla maalilla keltaisiin lautoihin ”Ylitä älä ohita”. Niiden järjestyksen pystyi vaihtamaan pidikkeissä ”Ohita älä ylitä”. Se tekikin esteestä hauskan. Innostuimme kirjoittelusta ja teimme vielä kahteen lautaan iskutekstejä. ”Kaasu pohjaan, Jeesus ohjaa” tulisi pienemmille poneille, sillä se olisi vain 50cm korkuinen.
Jätimme laudat kuivumaan sivummalle ja menimme auttamaan ’vedessä olevan esteen’ rakennuksessa. Tämä olisi radan erikoinen, sillä se oli upotettu puoliksi veteen. Hevoset joutuisivat laukkaamaan järveen polviaan myöten ja tottumaan veden roiskumiseen. Se olisi huomattavasti vaativampi kuin normaali vesieste. Este ei ollut tavallaan kiinni radassa vaan sen pystyi huoletta ohittamaan rantaa pitkin.
Estettä ei tietenkään voisi käyttää talvisin ja itse asiassa se pitäisi nostaa sieltä pois heti lumien tultua.
Käärin housujeni lahkeet ylös ja riisuin kengät. Rohkeasti kastauduin polviin asti ja autoin esteen paikalleen laitossa. Vesi oli viileää, mutta minulle ei tullut kylmä. Naapurin lehmäfarmari oli tuonut traktorinsa paikanpäälle siirtämään tukkia polulle. Kohta kuuluikin sellainen jyminä, että tiesimme tukin siirtyneen paikalleen.
Hän oli tuonut mukanaan vanhan portin sekä neljä pitkää aidan kappaletta. Ne kumottiin radalle ja minäkin siirryin maalaamaan porttia uuteen uskoon. Siitä tuli valkoinen, jossa oli keltaisia juovia.
Aidoista täytyi ottaa ylin lankku pois sillä muuten se olisi ollut 140cm. Nyt se pieneni metriin. Aitaus oli kuin normaalikin neliön muotoinen tarha. Aitaukseen hyppy ei yleensä hevosia pelottanut, mutta toiset jumittivat sen sisällä. Laskimme tarkkaan että väliin mahtuisi neljä laukka-askelta, ennen kuin olisi noustava uuden aidan yli.
Se maalattiin sini-keltaiseksi ja pian estettä kutsuttiin sveduksi.
Bankettiin täytyi siirtää maata rannaalta, jotta siitä tulisi tarpeeksi tukeva. Sen asian hoiti sama farmari, traktorin kauhansa kanssa.
Samalla hän kaivoi haudalle sopivan kokoisen kolon.
Inkan isä toi seitsemän auton rengasta, jotka pujotettiin pitkän ja vahvan varren läpi. Varsi kiinnitettiin puihin tukevasti ja se oikein kutsui hyppäämään.
Kello taisi olla neljä kun rata näytti valmiilta. Enää olisi jäljellä paikan siivous ja sitten pääsisimme testaamaan rataa.
Kannoin ylimääräiset maalipurkit takaisin autoomme ja kokosin tätini teltan sekä jäljelle jääneet munkit. Turhat risut siirrettiin sivuun ja rata sai tulla oikeuksiinsa.
-Mahtavaa työtä, Jasmin kehui ja kutsui kaikki hyppääjät tutustumaan rataan.
Sovimme, että ratsastajat hyppäisivät radan ensin haluamallaan tavalla. Pienet ponit kiertäisivät tietenkin useita esteitä, mutta pääsivät kuitenkin hyppäämään.
Varsat ja nuoret hevoset joilla ei vielä ratsastettaisi, pääsisivät radan makuun juoksutusliinassa pomppien.
Radalla ei ollut vaikeita käännöksiä, mutta esteet olivat osaksi hankalia. Kun tajusimme itse radan, lähdimme hakemaan hevosia mukaan.
Tallissa vaihdoin myös vaatteeni. Laitoin mintunvihreät housut ja pitkähihaisen vihreäraitaisen paidan ja sen päälle mustan toppaliivin. Kengiksi valitsin saappaat.
Värivalintani oli tarkoituksellinen, Fannille laitettaisiin kirkkaan vihreät pintelit etusiin.
Olin aika huomiota herättävä, mutta se ei haitannut.

Ratsastus
Toin Fannin sisään ja harjasin sen aikamoisessa hälinässä. Fanni oli niin ihmeissään monista ihmisistä, joten kavioiden putsaus sujui huomaamatta. Varustin Fannin ja kiikutin sen ulos. Korjasin kypäräni asentoa ennen kuin nousin ratsaille.
Jokainen ratsukko saisi itsenäisesti lähteä radalle maastopolkua pitkin. Minä lähdin samaan aikaan Nannin kanssa. Hän ratsasti pientä shettistä, Ziraa. Juttelimme koko matkan ja ehdimme juuri näkemään Empan ja Vilden lähdön.
Lämmittelin Fannia pitkään ravissa ja ennen suoritusta otin vielä harjoitushypyt paaliesteillä. Vuoroni lähestyi ja kohta se tulikin.
Lautojen paikat oli vaihdettu ”Ohita Älä Ylitä”, mutta Fanni ei reagoinut kehotukseen vaan hyppäsi nätisti yli. Ohjasin sen risusarjalle. Molemmat esteet olivat 60cm korkeita ja Fanni hyppäsi ne yhtenä laukka-askeleena.
Sitten tuli tukki, joka näytti isolta, mutta ei juuri huimannut liidossa. Jouduin vähän rauhoittelemaan Fannia rengasesteen kohdalla, mutta sen jälkeen laitoin enemmänkin pökköä pesään, sillä edessä oli pitkä vesieste.
Fanni kieltäytyi reippaista avuistani huolimatta. Lennähdin kaulalle, mutta en veteen. Ohjasin Fannin ympyrälle ja käänsin uudelleen estettä kohti. Kantapääni kopauttivat Fannin kylkiä juuri ennen estettä ja se teki hypystä onnistuneen.
Taputin sitä kaulalle, mutta valmistauduin heti seuraavaan esteeseen, porttiin. Portti oli houkutteleva ja Fanni syöksähti sille mutkitta. Sen sijaan banketti epäilytti hieman.
Hautaa Fanni ei pelännyt, mutta minä olin itse jännittynyt ja oli ihan ihme miten pääsimme yli. Olin kelannut kauhukuvia mielessäni, jossa hevosen jalka katkeisi haudalla tai jotain muuta traagista.
Seuraavan esteen ohitin suosiolla vaikka Fanni olisikin halunnut hypätä aitaukseen. Viimeiset esteet olivat helppoja. Kolme paaliestettä oli lastenleikkiä.

Koko radan jälkeen Fanni sai paljon kehuja ja taputuksia.
Katsoin Vivianin suorituksen loppuun ja ihailin Nekun hyppytyyliä. Sitten lähdin takaisin kohti tallia. Ravasin pari kertaa loppulämpäksi, mutta muuten menin käyntiä. Talliin päästyäni kieritin hienot pintelit pois ja pesin jalat, joihin levitin lisäksi savea. Riisuin satulan ja suitset, sekä itseltäni kypärän. Maastohyppely oli ollut huikeaa! Nyt voisimme treenata ihan kotioloissa erikoisesteitä.
Loimitin Fannin vohveliloimeen ja päästin sen ulos. Fanni kellähti heti piehtaroimaan, mutta onneksi loimi pysyi hyvin paikallaan.

Hyppäsin tyytyväisenä äidin autoon ja ajoimme tiehemme.

Lopusta tuli huono (ja alustakin ;D), koska oli vähän kiirus. En taida enää toiste kirjoitella puoli yhden aikaan yöllä, kun ei tarinointi silloin oikein luista :'D

Mukavia tarinoita, ei taida olla mitään korjattavaa saat ... 110v€ sekä 10p